Suomen lentoasemien valmiutta on nostettu viranomaisten PTR-yhteistyönä

Raja_2013_1(Päivittynyt 17.40) Suomen lentoasemien valmiutta on nostettu Brysselin terroristi-iskujen johdosta. Muun muassa Pariisin terroristi-iskujen jälkeen kehitetyt toimintamallit on otettu käyttöön sovittujen periaatteiden mukaisesti. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi seuraa lentoliikenteen ohella myös metro- ja muun raideliikenteen turvallisuutta.

Tässä vaiheessa ei ole tarvetta nostaa valmiutta enempää, mutta viranomaisyhteistyö jatkuu tiiviinä ja tilannetta arvioidaan tarvittaessa nopeasti uudelleen.

Trafi seuraa tilannetta PTR-yhteistyössä poliisin, Suojelupoliisin, Tullin, Rajavartiolaitoksen, liikenne- ja viestintäministeriön sekä Finavian ja lentoyhtiöiden kanssa. Trafi toimii myös tiiviissä yhteistyössä kansainvälisten ilmailujärjestöjen kanssa.

Mitään päätöksiä esimerkiksi turvatarkastusten laajentamisesta terminaalien ulkopuolelle ei ole tehty eikä niitä voi tässä vaiheessa ennakoida.

Tullin_huumekoira_3Tullin osalta tehostetut valvontatoimet lentoliikenteessä aloitettin aamupäivällä. Valvonnan pääpaino on matkustajaliikenteessä, ja erityiset toimet kohdistuvat aseiden, ammusten, räjähteiden ja vaarallisten aineiden ja esineiden sekä radioaktiivisten aineiden valvontaan.

Valvontaa tehdään Helsinki-Vantaan lentoaseman lisäksi myös muilla Suomen lentoasemilla havaittujen riskien mukaan sekä EU:n sisäisessä että ulkorajat ylittävässä liikenteessä.

Tehostetun valvonnan kohdentamiseksi Tulli vahvistaa myös liikennevirtoihin kohdistuvaa tiedonhankintaa ja kansainvälistä tiedonvaihtoa. Tullin valvontatoimet tukevat viranomaisten yhteistä varautumista.

Raja_logo_2Suomenlahden Merivartiosto on puolestaan tehostanut rajatarkastuksia sekä ulkomaalaisvalvontaa PTR-yhteistyössä (poliisi, tulli, raja). Valvontaa on parannettu myös lisäämällä  partiointia Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Itä-Uudenmaan poliisi on myös lisännyt partiointia Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Päivitys 17.40: Tarkennettu valmiuksien nostoja.

Lue myös: