Porin kaupungin ja Traficomin käynnistämän kilpailutuksen perusteella hankitaan lentoliikennettä ajanjaksolle 1.1.2025–27.3.2027. Hankinnan kustannuksista vastaavat Porin kaupunki ja valtio. Arvioiden mukaan lentoliikenneostoihin käytetään 4-5 miljoonaa euroa. Se ei kata optiokautta aikavälillä 28.3.2027-28.2.2028. Kilpailutus perustuu syyskuussa 2023 hallituksen budjettiriihessä päätettyyn vuoden 2025 määrärahaan Porin ja Helsingin välisen lentoyhteyden tukemiseksi. Säännöllisen lentoliikenteen ostolla pyritään turvaamaan erityisesti Porin seudun elinkeinoelämälle tarpeelliset yhteydet.
Kilpailutuksessa haetaan kahta edestakaista lentoa arkipäivisin Helsingin ja Porin välille. Porin kaupunki ja Traficom pyrkivät, että reittivälin lennot voisivat jatkua mahdollisimman suoraan edellisen sopimuskauden päättyessä joulukuun lopulla 2024.
BASe Airlines on operoinut lentoja edelliselläkin sopimuskaudella. Lentoja on markkinoitu Karhu.Aero -nimellä. Porin lennot kilpailutetaan käynnissä olevan sopimuksen optiokausista huolimatta siis uudelleen. Uuden kilpailutuksen taustalla on valtion lupaus osallistua kustannuksiin vuoden 2025 osalta. Aiemmin Porin kaupunki on vastannut hankinnasta, jotta valtio voi osallistua kustannuksiin on sen oltava mukana hankinnassa.
Traficom on asettanut reitille julkisen palvelun velvoitteen, joka tuo minimitason kilpailutukseen osallistuville lentoyhtiöille. Kaikilla EU:n alueelle sijoittuneilla lentoyhtiöillä, jotka täyttävät kilpailutuksen vähimmäiskriteerit, on mahdollisuus jättää tarjouksensa. Osana kilpailutusta Traficom ja Pori ovat määritelleet lentolippujen kattohinnat sekä tietyt matkaketjun sujuvuuteen liittyvät, lentotoiminnan harjoittajan vastuulla olevat asiat. Yhdensuuntainen lippu voi maksaa korkeintaan 250 euroa, edestakainen 400 euroa. Tarjottavassa lentokoneessa tulee olla vähintään 29 matkustajapaikkaa. Päivitys kello 15.36: Täsmennetty syytä uudelle kilpailutukselle. Lue myös:
|
|||