Yli 30 ilma-alusta mukana monikansallisessa Bold Quest 19.1 -tulenkäyttöharjoituksessa

Ilmavoimien MLU-2 -päivitetty Hornet. Hävittäjän oikeassa siivessä on JDAM-pommi ja vasemmassa siivessä näkyy JSOW-liitopommi.Yhteisen tulenkäytön monikansallinen testaus- ja todentamistapahtuma Bold Quest 19.1 järjestetään toukokuussa 2019. Tapahtuman lentotoiminta toteutetaan Rissalan ja Rovaniemen tukikohdista 13.–17. toukokuuta ja 20.–24. toukokuuta. Mukana on laajasti ilma-aluksia ja lennokkeja. Laajaan harjoitukseen osallistuvat myös Meri- ja Maavoimat.

Puolustusvoimat johtaa Bold Quest 19.1:n yhteistyössä Yhdysvaltain asevoimien yleisesikunnan (US Joint Staff) kanssa. Tapahtuman monikansallinen johtokeskus toimii Sodankylässä. Johtamisjärjestelmäalan kansallinen ja monikansallinen operaatiokeskus  Combined Joint C4 Task Force sijaitsee Riihimäellä. Sieltä toteutetaan yhteydet Suomessa ja Suomen ulkopuolella oleviin toimipaikkoihin. Lisäksi mukana on tietoverkon välityksellä useita johtamispaikkoja, järjestelmiä sekä virtuaalisimulaattoreita Suomen rajojen ulkopuolelta.

FAF_HN_2Bold Quest 19.1 -tapahtuman Suomessa toteutettavan osuuden johtaa ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri Pasi Jokinen. Suomen ilmavoimat vastaa Bold Quest 19.1 -lentotoiminnan johtamisesta. 

Monikansallisen harjoituksen tavoitteena on testata ja todentaa maalla, merellä ja ilmassa toimivien tiedustelu-, johtamis- ja tulenkäyttöjärjestelmien yhteensopivuutta.

Ilmavoimien osalta tapahtumassa testataan ilmasta maahan -tulenkäytön ja ilmatulenjohdon järjestelyjä osana puolustusvoimien yhteistä tulenkäyttöä.

Lisäksi ilmavoimat rakentaa tapahtuman lento- ja johtokeskustoiminnan vaatimukset täyttävän johtamisjärjestelmän ja antaa isäntämaatukea Rissalaan ja Rovaniemelle tukeutuville lento-osastoille.

Suomeen odotetaan kaikkiaan noin 2200 Bold Quest -osallistujaa 14 eri maasta, joista noin 700 henkilöä tulee Suomesta.  Suurimmat kansainväliset osastot saapuvat Yhdysvalloista, Norjasta, Ranskasta, Tanskasta ja Ruotsista.

Pasi_Jokinen_2019Tapahtumaan osallistuu maa- ja ilmavoimien asejärjestelmiä, joilla todennetaan johtamisen tiedonkulkua ja järjestelmien teknistä yhteensopivuutta.

Koeammunnat toteutetaan Rovajärven ampuma- ja harjoitusalueella viikoilla 20 ja 21. Osa ammunnoista toteutetaan ilmasta maahan -suoritteina ja osa maavoimien kovapanosammuntoina.

”Tapahtumassa pääsemme testaamaan ja todentamaan Puolustusvoimille tärkeiden yhteisen tulenkäytön johtamis- ja valvontajärjestelmien teknistä yhteensopivuutta ja omia toimintatapojamme monikansallisessa toimintaympäristössä”, kertoo kenraalimajuri Jokinen.

Suomesta testaukseen osallistuu raskas raketinheitinpatteri, raskas patteristo ja kranaatinheitinkomppania. Lisäksi testausammuntoihin osallistuu raskas raketinheitin-, tykki- ja kranaatinheitinkalustoa Australiasta, Belgiasta, Ruotsista ja Ranskasta.

Stinger_1Puolustusvoimat vastaa Bold Quest 19.1:ssä ulkomaisten joukkojen logistiikan järjestelyistä maahantuloon, tapahtumanaikaiseen toimintaan ja maasta poistumiseen liittyen.

Bold Quest on hyvä tilaisuus testata ja osoittaa suomalaista osaamista. Samalla pääsemme harjoittelemaan tänne kutsuttujen kansainvälisten joukkojen maahantuloon ja täällä toimimiseen liittyviä asioita”, toteaa kenraalimajuri Jokinen.


Mukana yli 30 miehitettyä ilma-alusta ja lennokkeja

Tapahtuman lentotoiminta toteutetaan 13.–17. toukokuuta ja 20.–24. toukokuuta kello 8–17. Lennot suuntautuvat pääasiassa Rissalan ja Rovaniemen tukikohtien lähiharjoitusalueille sekä Rovajärven alueelle. Kuopion seudulla maassa tapahtuvaa testaustoimintaa on Rissalan tukikohdan lisäksi tilapäisillä harjoitusalueilla, joiden käytöstä on sovittu maanomistajien kanssa.

HN_tankkaa_ilmavoimatBold Quest 19.1 -tapahtumaan osallistuu Ilmavoimista kaksi F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjää ja yksi Pilatus PC-12NG -yhteyskone, maavoimat on mukana viidellä NH90-kuljetushelikopterilla.

Monikansallisesti mukanan noin 30 miehitettyä ilma-alusta. Mukana on ilma-aluksia Norjasta, Tanskasta, Alankomaista, Saksasta, Ranskasta ja Yhdysvalloista.

Ilmavoimien Hornetien ja Pilatuksen lisäksi Rissalaan tukeutuu maavoimien NH90-helikopteri, kaksi Ranskan ilmavoimien Rafale-hävittäjää, kaksi saksalaisen GFD:n operoimaa Learjet-suihkukonetta, yhdysvaltalaisen Avwatchin operoima Cessna O-2 sekä Yhdysvaltain ilmavoimien KC-135R Stratotanker -ilmatankkauskone.

Rovaniemelle tukeutuu neljä maavoimien NH90-helikopteria, kolme Tanskan ilmavoimien F-16 Fighting Falcon -hävittäjää, kahdeksan Yhdysvaltain merijalkaväen F/A-18C/D Hornet -hävittäjää sekä alankomaalaisen Skyline Aviationin operoimat L-39 ja Cessna Citation CJ2.

Norjan ilmavoimien F-16 Fighting Falcon -hävittäjät ja Ranskan ilmavoimien A330 MRTT -ilmatankkauskone osallistuvat tapahtuman lentotoimintaan omista kotitukikohdistaan käsin.

Tapahtumaan osallistuvat lennokit operoivat Sodankylän ympäristön harjoitusalueilla.