Kierros Pohjois-Koreassa

karttaPohjois-Korean matkamme alkoi Pekingistä syyskuisena aamuna. Tähän asti päästäksemme oli jouduttu tekemään paljon paperityötä ja etukäteissuunnittelua. Suunnitelmissa oli lähes viisi päivää yhdessä maailman suljetuimmista valtioista ja myös useita lentoja. Pohjois-Koreaan pääsee matkustamaan ainoastaan järjestetyillä matkoilla.
Air Koryo check-inJoten aamulla hotellista runsas aamupala alle, koska ei ole mitään tietoa seuraavien päivien aterioista. Tämän jälkeen suunnattiin bussilla kohti Pekingin kansainvälisen lentoaseman 2. terminaalia. Terminaalissa piti näyttää lentolippua päästäkseen lähtöselvitystiskeille.

Matkanjärjestäjä oli pyytänyt saapumaan ajoissa paikalle, sillä Pekingistä lähtisi kyseisenä päivänä useita lentoja Pohjois-Korean pääkaupunkiin Pjongjangiin, eikä tarkkaa tietoa lentojen lähtöajoista ollut.

Lyhyen ohjeistuksen jälkeen selvisikin, että vaikka liput oli kirjoitettu Air Koryon lennolle JS152, olemme menossa lennolle JS222. Kynällä korjaus lipun lennonnumeroon ja lähtöselvitykseen siis. Tiskillä ei ongelmia ja tässä vaiheessa saimme kuulla, että lentokoneena olisi Ilyushin IL-62.

Turvatarkastuksesta läpi ja samantien portille katsomaan olisko kone jo saapunut. Ei ollut, mutta lähes samassa hetkessä Ilyushin näkyikin jo rullailevan paikalle. Hienoa! Melkein viereisellä portilla oli Air Koryon Tupolev 204 valmistelemassa lentoa JS152. JS222:n lähtöön oli kuitenkin vielä reilusti aikaa, joten päätimme mennä istumaan ravintolaan odottamaan.


Air Koryo Ilyushin IL-62JS222
PEK-FNJ (Pyongyang - Sunan)
04.09.2012
Ilyushin IL-62 - P-881
Lähtöaika: 13:40
Saapumisaika: 16:09
Kesto: 1:29

 


 
Kello kävi ja vihdoin meidänkin lentomme kuulutettiin avautuneeksi. Kone tuli varsin täyteen ja lähti ajallaan työntöön. Neljä Solovieviä käyntiin ja taivaalle. Melkein heti lähdön jälkeen tarjoiltiin lämmin ateria. Lentoemännät jakoivat täytettäväksi 3 kpl erilaisia maahantuloon liittyviä papereita. Reilun tunnin lentämisen jälkeen turvavyön merkkivalot syttyivät ja aloitettiin lähestyminen kohti Pjongjangia. Laskeutuminen meni vähän pitkäksi, kun telineet koskettivat maata vasta vähän ennen kiitotien puoliväliä.

Air Koryo Ilyushin IL-62Air Koryo ateria

Air Koryo Ilyushin IL-62Air Koryo Ilyushin IL-62

Lentokone Air Koryo Ilyushin IL-62pysäköitiin aivan terminaalin eteen. Samalla havaitsimme, että vanha terminaali oli purettu pois, siitä oli jäänyt pelkästään lennonjohtotorni jäljelle. Uudemmassakaan terminaalissa ei portteja ole, joten koneelta käveltiin sisätiloihin, jossa odottivat tulli- sekä rajatarkastukset.

Esitäytetyissä papereissa kysyttiin, että onko mukana esim. matkapuhelinta tai gps-laitetta. Rajalla ne kerättiin pois ja laitettiin säilytykseen ilman mitään kuittia. Tämän jälkeen vielä laukkujen läpivalaisu ja ulos kentältä.

Terminaalin ulkopuolella odottivatkin jo ryhmämme paikalliset oppaat  sekä uudenkarhea bussi. Kun kaikki oli saatu kyytiin lähdettiin ajamaan kohti keskustaa. Heti ensimmäisenä menimme Mansudaen monumentille laskemaan kukat. Kukat oli ostettava parkkipaikalla olevasta kioskista muutaman euron hintaan. Oppaat korostivat, että pronssipatsaista saa ottaa kuvia vain kokonaisina.

Mansudaen monumenttiMansudaen monumentti


Kukkien laskun jälkeen suuntasimme keskustan halki kohti Yanggakdo-hotellia. Se sijaitsee kaupungin läpi virtaavan joen saarella ja siinä on 1000 huonetta / 47 kerrosta. Suurin osa maassa vierailevista turisteista majoittuu kyseisessä hotellissa. Huoneiden jaon jälkeen ohjelmassa oli vielä illallinen jonka jälkeen oli vapaata aamun asti. Hotellista ei tosin kovin pitkälle ulos saanut lähteä.
PjongjangPjongjang
Seuraava aamuna oli aikainen herätys ja hotellihuoneen ikkunasta odottivat komeat näkyvät heräävään Pjongjangiin. Aamupalan ja eväiden oston jälkeen otimme suunnan takaisin lentokentälle. Tiedossa oli koko päivän kestävä reissu Hamhungiin, joka on Pohjois-Korean toiseksi suurin kaupunki.


Air Koryo Ilyushin IL-18JS5105
FNJ-DSO (ZKHH - Sondok/Hamhung)
05.09.2012
Ilyushin IL-18 - P-835
Lähtöaika: 07:04
Saapumisaika: 07:30
Kesto: 0:26

 


Terminaalille päästyämme menimme oppaiden johdolla turvatarkastuksen läpi. Tarkistuksessa ei kauheasti mitään katseltu ja nestesääntöjäkään ei ollut, kun useampi litra vettä meni läpi kyselemättä. Tämän jälkeen opas jakoi kaikille tarkistuskortit (boarding pass). Kun kortit oli jaettu, lähdettiin koneelle päin. Siirryimme bussilla ja matkalla koneelle sai valokuvata.

Pjongjang Sunan lentokenttäAir Koryo tarkistuskortti


Air Koryo Ilyushin IL-18Air Koryo Ilyushin IL-18

Koneeseen nousu tapahtui portaita pitkin takaovelta. Istumapaikat olivat vapaasti valittavissa. Kun kaikki oli saatu kyytiin, pyöräytettiin moottorit käymään. Pitkän rullausmatkan jälkeen päästiin ilmaan kohti pohjoista ja Hamhungin kaupunkia. Lennolla oli pelkästään juomatarjoilu ja sen aikana ei saanut valokuvata ikkunoista ulos.


Air Koryo Ilyushin IL-18Air Koryo Ilyushin IL-18
Lento kesti vain 26 minuuttia ja pian oltiinkin jo laskeutumassa. Asematasolla meitä odotti jo bussi, jolla lähdettiin katsomaan kaupungin keskustaa. Keskustassa kävimme isolla aukiolla sekä yhdessä hotellissa. Kaupunkikierroksen jälkeen ohjelmassa oli käynti lannoitetehtaalla. Tehdas esiteltiin ja käytiin sisälläkin tutustumassa työntekijöihin.
HamhungHamhungHamhungHamhung lannoitetehdasHamhung lannoitetehdas
Tehtaan jälkeen otimme bussilla suunnan kohti merenrantaa, jossa sijaitsi jokin rantahotelli. Hotellissa syötiin lounas, jonka jälkeen oli vapaata pari tuntia uimarannalla. Rannalla oli myös paikallisia grillaamassa mustekalaa. Uinnin jälkeen oli aika palata bussilla lentokentälle, jossa sama lentokone odotti paluumatkaa.

Hamhung rantahotelliHamhung uimarantaHamhung uimaranta


Hamhung lentokenttä ja Air Koryo Ilyushin IL-18JS5106
DSO-FNJ (Pyongyang - Sunan)
05.09.2012
Ilyushin IL-18 - P-835
Lähtöaika: 16:49
Saapumisaika: 17:19
Kesto: 0:30

 

 


Bussi palasi lentokentälle ja ajoi suoraan asematasolle porteista sisään. Vauhtia haettiin kuitenkin terminaalirakennuksesta, jossa jaettiin taas tarkistuskortit. Turvatarkastusta ei ollut ja terminaalilla tapasimme myös lennon miehistön. Kapteenin kanssa sovittiin ohjaamokäynnistä lennon jälkeen.

Air Koryo tarkistuskorttiAir Koryo Ilyushin IL-18
Lento noudatti samaa kaavaa kuin aamullakin. Pelkkä juomatarjoilu ja ulos ei saanut kuvata lennon aikana. Laskeutumisen jälkeen otettiin sitten suunnaksi ohjaamo, kuten oli luvattu. Ohjaamokierros aiheuttikin pienen ruuhkan käytävällä, koska uloskäynti oli jälleen takaovesta. Samaan aikaan myös viereiselle paikalle rullasi Air Koryon Tupolev Tu-134.

Lentokentältä lähdettiin ajamaan Pjongjangin keskustaan, jossa syötiin päivällinen. Ruokailun jälkeen oli tarkoitus vierailla Arirang-joukkoesityksessä. joka järjestetään pimeällä auringon laskun jälkeen. Matkalla kuitenkin piipahdettiin vielä pikaisesti hotellin kautta josta lähdettiin kohti May Day -stadionia.
Arirang Mass Games lippuMay Day Stadion
May Day -stadion on maailman isoimpia ja siellä on istumapaikat 150 000:lle hengelle. Arirang-esitys koostuu 100 000:sta esiintyjästä. Kentällä on noin 1000 esiintyjää kerralla ja 30 000 lasta on yleisöä vastapäisessä katsomossa muodostamassa valtavaa mosaiikkikuvaa, joka vaihtelee teeman mukaan. Lippujen hinnat alkavat 80 eurosta katsomon mukaan ja esitys kestää 1,5 tuntia. Parhaimmat ykkösluokan liput maksavat 300 euroa.
Arirang Mass GamesArirang Mass GamesArirang Mass Games
Esitys oli todella hieno ja mieleenpainuva. Musiikki soi koko ajan ja teemat vaihtelivat. Esitys päättyi ilotulitukseen, jonka jälkeen oli mahdollista ostaa matkamuistoja paikanpäältä. Tämän jälkeen otettiin suunta takaisin hotellille, jossa oli vapaata aamuun asti.

Seuraavana aamuna hotelli jätettiin yhdeksi yöksi, koska oli tarkoitus yöpyä vuoristossa. Mukaan otettiinkin vain yhden yön tavarat ja loput jätettiin säilöön. Aamiaisen jälkeen lähdettiin taas kohti lentokenttää, jossa tuttujen proseduurien jälkeen noustiin lentokoneeseen ja kohti Samjiyonia.


Air Koryo Antonov AN-24JS5113
FNJ-YJS (Samjiyon)
06.09.2012
Antonov AN-24 - P-532
Lähtöaika: 08:07
Saapumisaika: 09:21
Kesto: 1:14

 


 

Pjongjang Sunan lentokenttäAir Koryo tarkistuskortti

Lentomatka pohjoiseen taittui mukavasti Antonov AN-24:llä ja tarjoilu oli jälleen vain juomapitoista. Perille päästyämme huomasi heti lämpötilan muutoksesta, että ruvetaan olemaan vuoristossa. Myöhempi tarkastelu osoittikin, että lentokenttä sijaitsi 1386 metrin korkeudella. Kentällä odottelikin 2 kappaletta pikkubusseja. Ryhmä jakautui niihin ja lähdettiin ajamaan hiekkateitä kohti Paektu-vuorta.

Mt PaektuMt PaektuMt Paektu

Matka kesti noin 2 tuntia ja maisemaa riitti. Lämpötila laski myös koko ajan ja vaatetusta piti lisätä. Paektu on tulivuori, jonka korkein kohta on 2744 metrissä. Näköalapaikat olivat hieman alempana. Tulivuoren kraaterissa on järvi, jonka halki menee Pohjois-Korean ja Kiinan raja. Vuoren  on pelätty purkautuvan lähiaikoina, sillä se purkautuu keskimäärin 100 vuoden välein ja edellisen kerran vuonna 1903.
Kim Jong-Il syntymäpaikka
Kun Paektu-vuori oli nähty, lähdettiin ajamaan eri reittiä alas kohti Kim Jong-ilin syntymäpaikkaa. Matkalla syötiin lounaspaketit keskellä hiljaista autotietä. Tämä on siis virallisten lähteiden mukainen syntymäpaikka, mutta eri lähteet kertovat muuta. Paikalla oli useita taloja sekä kivitaulu aiheesta. Paikan läpi virtasi myös Paektulta laskeva puro jonka vesi on juomakelpoista.

Syntymäpaikan jälkeen palattiin Samjiyoniin ja paikallisen monumentin kautta lentokentälle. Viereiselle paikalle oli tullut Air Koryon toinen Antonov AN-24. Me jatkoimme kuitenkin samalla lentokoneella eteenpäin.


Air Koryo Antonov AN-24JS5113
YJS-RGO (ZZ07 - Chongjin/Orang Airport)
06.09.2012
Antonov AN-24 - P-532
Lähtöaika: 17:34
Saapumisaika: 18:14
Kesto: 0:40

 



Air Koryo tarkistuskortti
Samjiyonissa jaettiin taas tarkistuskortit, jotka eivät tällä kertaa täsmänneet itse lentoon. Korteissa luki JS156, joka on lento Shenyangista Pjongjangiin. Suunta oli merenrannalle ja Orangin lentokentälle. Vastassa odotti taas bussi, jonka opas ilmoitti että ajomatka seuraavan yön hotellille kestäisi noin 3 tuntia pimeitä ja erittäin pomppuisia hiekkateitä.

Lisäksi oli etukäteen tiedossa, että hotelli ei ole ihan länsimaista tasoa. Rakennukseen ei nimittäin tullut lämmintä vettä ja ulkona ei ollut juurikaan valaistusta. Paikalle kuitenkin päästiin ja syötiin päivällinen, jonka jälkeen oli vapaata aamuun asti.
Mt Chilbo hotelliMt Chilbo
Aamu valkeni ja huomasimmekin olevamme keskellä vuoristoa. Aamupalan jälkeen lähdettiin bussilla tutustumaan Chilbo-vuoren alueeseen. Vuoristossa oli useita näköalapaikkoja. Korkein kohta on 894 metrissä. Kiertelyiden jälkeen otettiin suunnaksi merenranta, jossa käytiin vierailemassa paikallisessa kodissa. Kylään tutustumisen jälkeen lounas katettiin uimarannalla jossa oli myös mahdollisuus veneajeluun. Iltaa kohti lähdettiin taas ajelemaan kohti lentokenttää minne Antonov oli jätetty yöksi.

Lounas uimarannalla

 


Air Koryo tarkistuskorttiJS5113
RGO-FNJ (Pyongyang - Sunan)
07.09.2012
Antonov AN-24 - P-532
Lähtöaika: 19:03
Saapumisaika: 20:18
Kesto: 1:15

 


Orangin lentokentällä jaettiin jälleen tarkistuskortit. Kortit olivat tällä kertaa otettu lennolta JS272, joka on lento Vladivostokista Pjongjangiin. Terminaalilla oli myös turvatarkastus, jossa reppua kokeiltiin niin pitkään metallinpaljastimella, että se piippasi. Tämän jälkeen sai mennä, puuttumatta itse matkatavaran sisältöön.

Lento noudatti samaa kaavaa kuin aiemmatkin, eli siellä oli pelkkä juomatarjoilu. Lennon jälkeen ajeltiin takaisin Yanggakdo-hotellille, jonne oli matkatavarat jätetty säilöön. Samalla ruvettiin valmistautumaan viimeiseen iltaan, sillä aamulla olisi tarkoitus palata Pekingiin.

Hotelliin oli poissa ollessamme ilmaantunut paljon uusia turisteja. Joukossa oli myös muita suomalaisia. Viimeisenä aamuna aamupala tarjoiltiinkin isommassa salissa. Aamiaisen jälkeen perinteisesti otettiin suunta kohti lentokenttää.


Air Koryo Ilyushin IL-62 JS151
FNJ-PEK (Beijing - Capital)
08.09.2012
Ilyushin IL-62 - P-885
Lähtöaika: 09:12
Saapumisaika: 09:50
Kesto: 1:38

 


Terminaalille päästyämme totesimme paikan ruuhkaiseksi useamman reittilennon takia. Turvatarkastuksen jälkeen GSM-kopista ojennettiin muovipussi sisältäen ryhmältä otetut matkapuhelimet. Tehtävänä olikin valita pussista omansa ilman mitään kuitteja. Puhelimet löytyivät ja päästiin eteenpäin. Rajamuodollisuudet hoituivat ongelmitta ja pääsimme jälleen bussilla lentokoneelle. Moottorit käyntiin ja kohti länttä.

Air Koryo Ilyushin IL-62 Air Koryo Ilyushin IL-62

Air Koryo ateria

Lennolla tarjoiltiin vettä ja hampurilainen. Se jäi tosin väliin, koska viimeiset päivät oli odotettu koska päästäisiin Pekingin lentokentän Burger Kingiin. Matka oli kokemuksena hieno ja kuvitelmat maasta muuttuivat hieman avoimempaan suuntaan.