American Airlines esitteli uuden ulkoasunsa

newamericannet_americanairlinesAmerican Airlines julkisti 17. tammikuuta uuden logonsa sekä koneidensa maalauskaavion. Yhtiön nimen velvoittamat Yhdysvaltain lipun värit ovat edelleen mukana, mutta muuten livery on tuotu tälle vuosituhannelle. Ensimmäinen uuden maalauksen saanut kone nähdään reitillä tammikuun lopussa.

American Airlinesin lentokoneiden uusi ulkoasu on yhtiön mukaan "rohkea vertaus yhtiön historiasta ja nimestä sekä kertoo lisäksi innovatiivisuudesta" (oikealla vanha versio, klikkaa jutun kuvat suuremmaksi).AA_tail

Jo vuonna 1934 perustettu American Airlines operoi yhtä alan suurimmista konelaivastoista. Uudet koneet on entistä suuremmalta osin rakennettu komposiittimateriaaleista, joten Americanin ulkoasuun perinteisesti kuuluva kiiltävä metallipinta ei ole enää mahdollinen. Siksi uusi livery perustuu koneiden koko rungon maalaukseen, jolla saadaan yhtenäinen ulkoasu.

Kaksi ensimmäistä uuden värityksen saanutta Boeing 777-300ER -konetta otetaan liikenteeseen lähiviikkoina.

Uudistukset muokkasivat rajusti myös vuonna 1968 esiteltyä AA-logoa. Nyt käyttöön otettava on merkittävästi erilainen. Mukana ovat tutut elementit kuten A-kirjain ja tähti. Myös historiallinen kotka löytyy logosta. Kaikki nämä elementit esitetään kuitenkin varsin viitteellisesti. Ulkoasu-uudistuksia on suunniteltu kaksi vuotta.

newamerican2_americanairlinesLiveryn muokkaamisen ohella Americanilla on meneillään suuri laivastouudistus. Tilauksessa on yli 550 uutta konetta. Samalla yhtiö uudistaa palveluaan ja reittiverkostoaan.

Muutoksen myötä AA:n kabiinihenkilökunnan käyttöön saadaan Galaxy Note -tabletit, joiden avulla matkustajan jatkolennon tiedot, kanta-asiakasohjelman status sekä monet muut asiat selviävät helposti. Ohjaamomiehistöt saavat käyttöönsä iPadit.

Kabiinihenkilökunta saa myös erikoiskoulutuksen asiakkaan huomioimiseen. Tarkoituksena on tarjota ainutkertainen AA-kokemus asiakkaalle. American aikoo myös palkata 1500 uutta työntekijää matkustamoihinsa.

Americanin ulkoasu kautta vuosien: NewAmerican

Kuva uudessa värityksessä olevasta Boeing 737-800 -koneesta: Airliners.net