Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaali T1 on ollut suljettuna yli vuoden koronapandemiasta johtuvan vähäisen matkustajamäärän takia. Maanantaina 12. heinäkuuta T1 avataan jälleen matkustajille. Suurin syy T1:n avautumiseen on terveysturvallisuusprosessien viemä tila ja prosessien tarvitsema aika, jotka johtavat tällä hetkellä ajoittain terminaalin T2 ruuhkautumiseen. Vaikka T2 on suunniteltu huomattavasti suuremmille matkustajamäärille, tila ei enää riitä. "Vähäisilläkin matkustajamäärillä T2 käy liian ahtaaksi nykyisten terveysturvallisuusprosessien vuoksi. Nykyistä sujuvampi, ennen lentoasemalle tuloa tehtävä terveysturvallisuusvaatimusten mukaisten todistusten tarkastus poistaisi jonoja, nopeuttaisi matkalle lähtöä ja tekisi matkustamisesta miellyttävämpää", kertoo Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajakokemuksesta ja prosesseista vastaava johtaja Timo Järvelä Finaviasta. Ensimmäisessä vaiheessa matkustajille avautuvat lähtöselvitystiskit, toisessa vaiheessa myös turvatarkastus. Muutos koskee vain T1:ssa lähtöselvityksen tekeviä matkustajia. "T1:n avaaminen on myös merkki siitä, että maailma on avautumassa ja ihmiset pääsevät jälleen matkustamaan", jatkaa Järvelä.
"Sisärajatarkastusten päättyessä T1:n turvatarkastus avataan aluksi kiireisimmille ajoille, kuten aamutunneiksi, ja matkustajamäärien kasvaessa aukioloa lisätään" kertoo Järvelä. Kun T1:n turvatarkastus avautuu osittain, matkustajien on tärkeää tarkistaa etukäteen sen aukioloajat ja muut ohjeet Finavian verkkosivuilta jo ennen lentoasemalle lähtemistä.
Uudelleen avaaminen tarkoittaa, että T1:ssä aiemmin operoineet lentoyhtiöt, kuten SAS ja Lufthansa siirtyvät takaisin T1:een. Myös Norwegian toimii jatkossa terminaalissa T1. Lisäksi kotimaanlentoja operoivat uudet ostoliikenneyhtiöt NyxAir, DAT LT ja Amapola Flyg toimivat T1:stä käsin. Lue myös:
|
|||