Finnair kertoi yhtiön pääomamarkkinapäivän aamulla 12. marraskuuta investoivansa kapearunkolaivastoon arviolta 3,5-4 miljardia euroa. Tarkemmin laivastouudistusta avattiin pääomamarkkinapäivän esityksissä. Suunnitelmissa on mahdollisesti ostaa kapearunkokoneiden lisäksi myös lisää laajarunkokoneita.
Toimitusjohtaja Topi Mannerin mukaan konekaupat rahoitetaan Finnairin tuotoilla. Tarjolla on käytännössä kaksi lentokonetoimittajaa eli Airbus ja Boeing. Ne tarjoavat Finnairille varmasti 737 MAX ja A320neo -koneita. Listahinnoiltaan niiden arvo on versiosta riippuen noin 100-130 miljoonaa dollaria kappaleelta. Lentokonevalmistajien tuotevalikoiman pienemmän pään koneet eli Embraer E2 - ja A220-koneet ovat näitä hieman halvempia. Koneiden osto aiotaan rahoittaa yhtiön tuotoilla kuuden vuoden aikana. Vuosittaisten reilun 500 miljoonan euron tuottojen lisäksi yhtiön kassassa on jo nykyisin reilut 500 miljoonaa euroa. Yhteensä niiden on määrä kattaa tulevan investoinnin kulut. Finnairin talousjohtaja Mika Stirkkisen mukaan aikajana saattaa venyä riippuen koneiden toimitusajoista. Julkistettu 3,5-4 miljardin investointi on vasta arvio. Sitovia investointeja Finnairilla on nykyisin viidestä tilatusta A350-900 -koneesta noin 850 miljoonan euron verran.
Uusien kaukokohteiden sijaan Finnair aikoo keskittyä Aasian suurkaupunkeihin ja kasvua haetaan kasvattamalla reittitiheyksiä. Edellisessä vuoden 2016 pääomamarkkinapäivässä Finnair haki kasvua Aasian sekundäärisistä kaupungeista. Nyt fokuksena ovat siis suurkaupungit ja erityisesti Japanin ja Kiinan kohteet. Suurkaupungeissa ihmisten tulot ovat kasvussa. Käytännössä suunnitelmissa on tuplata päivittäiset yhteydet ja vastaavasti kasvattaa kaksi päivittäistä reittiyhteyttä jopa kolmeksi päivittäiseksi lennoksi. Uusia jo julkistettuja kohteita suurkaupunkeihin ovat reitit Tokion keskustan lentokentälle Hanedaan ja Etelä-Korean Busaniin. Vuonna 2020 Finnairilla odotetaan olevan jo yli 100 viikottaista lentoa Aasiaan. Jatkossa Finnair tuleekin käyttämään lentokoneita myös aiempaa tehokkaammin. Tarjolla on jo nyt entistä paremmin yhteyksiä Aasian kohteisin ja takaisin Helsinki-Vantaalle pitkin päivää. Nähtäväksi jää laajeneeko nykyinen aaltorakenne entistä enemmän myös yölle. Yhtiö suunnitteli yöaallon kasvattamista merkittävästi viimeksi vuonna 2010. Nyt yhtiön laivastossa on 83 lentokonetta, joista 22 on laajarunkoja ja 61 on kapearunkoisia. Jos mukaan lasketaan vielä toimittamatta olevat Airbus A350-900 -koneet on Finnairin laajarunkokoneiden määrä 27. Vuonna 2025 konemäärän arvioidaan kasvavan jo noin sataan ja niistä laajarunkokoneita olisi noin 30 ja kapearunkoisia noin 70.
Finnair on kuljettanut viimeisen 12 kuukauden aikana jo noin 14,2 miljoonaa matkustajaa. Suomalaisyhtiön rettiverkostossa on yli 100 kohdetta Euroopassa, 21 Aasiassa ja kahdeksan Pohjois-Amerikassa. Kaikkiaan verkostossa on mahdollisuus lentää yli 20 000 kaupunkiparin välillä. Finnairin kaupallinen johtaja Ole Orvér kertoi, että hänellä on suunnitelma kaikille koneille sekä myös varasuunnitelma. Seuraavan kolmen vuoden aikana Finnair hakee 3-5 % kasvua aiemman 10 prosentin sijaan. Kestävää kasvua haetaan markkinoiden kasvun mukana. Päivitys kello 16.00: Tarkennettu rahoitusta. Lue myös:
|
|||