Hallitus hyväksyi päivitetyn koronarajoitusten purkusuunnitelman - matkailu avautuu hitaasti

Korona_ministeritHallitus on hyväksynyt kommenttien ja lausuntojen pohjalta päivitetyn koronarajoitusten poistosuunnitelman. Annetut suuntaviivat ovat kuukausikohtaisia, sillä tilanne on hallituksen mukaan vaikeasti ennustettava eikä epidemia ole vielä ohi. Matkailun avaaminen on hidasta ja hallitus suosittelee matkailua ainoastaan kotimaassa.

Koronarajoitusten poistosuunnitelma annettiin laajalle kommenttikierrokselle, jonka aikana järjestettiin kaksi kuulemistilaisuutta. Palautteita tuli kaikkiaan 2141 kappaletta sekä 28 erillistä lausuntoa. Ne koskivat pääosin rajoitusten purkamista, mutta myös jälkihoitotoimia ja jälleenrakentamista.

korona_Marin"Saimme palautteista arvokasta tietoa siitä miten rajoitukset on koettu ja mitä odotuksia niiden purkamiseen kohdistuu. Tavoitteena on tarjota näkymää tulevaan ja suunnitelma on työkalu rajoitusten hallittuun ja vaiheittaiseen purkamiseen", sanoi pääministeri Sanna Marin.

"Epidemia ei ole vielä ohi ja Euroopassa tilanne on myös heikentynyt. Rajoitusten purkaminen riippuu tautitilanteesta", jatkoi Marin.

Hallituksen suunnitelmaan tehtiin neuvottelussa käsitellyn palautteen perusteella useita täsmennyksiä. Suunnitelmassa asetetaan tavoitteita, joiden toteutuminen on pääosin riippuvaista alueellisesta tilanteesta, ja alueellisten toimivaltaisten viranomaisten päätöksistä.

Toukokuun aikana siirrytään alueelliseen päätöksentekoon. Rajoitusten purkamisen hallitun etenemisen näkökulmasta olisi tärkeää, että viranomaiset alueilla laatisivat omat tarkemmat suunnitelmat. Tämä parantaisi toimien ennakoitavuutta eri alueilla niiden ominaispiirteiden mukaisesti. Alueellinen suunnitelma myös tukisi oikea-aikaista ja oikein kohdennettua viestintää rajoitusten muutoksista.


Matkailu avautuu hitaasti

Sisärajavalvontaa jatketaan niin kauan kuin se on välttämätöntä, mutta samanaikaisesti aloitetaan liikenteen rajoitusten purkaminen päinvastaisessa järjestyksessä kuin niitä on aiemmin tehty. 

korona_OhisaloMatkailun osalta rajoitusten purkaminen käynnistyy toukokuussa asteittain rajoilla toteutettavilla terveysturvallisuustoimilla. Ensimmäisenä avataan rajayhteisöjen välinen liikenne Suomen ja Ruotsin sekä Suomen ja Norjan välisillä maarajoilla. Sen jälkeen avataan työmatkaliikenne sekä laajennetaan perheiden ja sukulaisten mahdollisuutta matkustaa EU:n sisärajaliikenteessä.

Kokonaan sisärajaliikenteen rajoitukset päättyvät vasta, kun riittävä rokotekattavuus on saavutettu ja rajoilla on käytössä riittävät terveysturvallisuustoimet. Lisäksi epidemiatilanteen tulee antaa tähän mahdollisuus.

"Matkustaminen kannattaa suunnata kotimaahan. Koronatilanne maailmalla on edelleen vakava", totesi sisäministeri Maria Ohisalo.

Matkustamaminen ulkorajaliikenteessä ns. kolmansiin maihin sallittaisiin myöhemmin vaiheittain. Ensin matkailu avautuisi työmatkojen ja perhesuhteiden ylläpitämiseksi. Tämän jälkeen avattaisiin myö muu matkailu.

 "Suomessa asuvien terveysturvallisuudesta huolehditaan", sanoi Ohisalo.

Lisäksi ulkoministeriön johdolla pyritään mahdollistamaan liikematkat kahdenvälisten maiden kanssa, joissa tautitilanne ja rokotekattavuus ovat hyvät. Matkailua avataan Euroopan ns. vihreän listan mukaan. Jatkossa ulkoministeriön tehtävänä on käydä keskustelua muiden ns. kolmansien maiden kanssa. Jos tilanne on hyvä niin nekin maat löytyvät jatkossa EU:n vihreältä listalta.

Biontech_koronarokote_1"Rokotekattavuus laajenee ja, jos kehitys jatkuu näemme, että kesällä voidaan elää astetta vapaampaa elämää", jatkoi Ohisalo päättäen osuutensa viiden säännön muistamiseen: Peskää kädet, käyttäkää maskeja, ladatkaa koronavilkku, käykää testeissä ja ottakaa koronarokote omalla vuorolla.

"EU:n vihreä todistus voitaisiin ottaa käyttöön kesäkuun loppupuolella ja Suomessa käyttöönotto voisi tapahtua jo tätä aiemmin. Tautitilanne Euroopassa on kuitenkin huononemaan päin ja nyt ei ole sellainen hetki, että matkoja Eurooppaan tai muualla maailmalle kannattaisi tehdä. Kotimaan matkailu on turvallinen vaihtoehto verrattuna ulkomaanmatkoihin", totesi pääministeri Marin matkailun vihreästä todistuksesta.

Hallituksen julkistama rajoitusten purkusuunnitelma antaa hieman näkymiä myös Finnairille. Suomalaisyhtiön lentoliikenneyhteyksien palauttaminen on paljolti kiinni hallituksen toimista ja matkustusrajoitusten helpottamisesta.

"Suomen exit-suunnitelma on käytännössä Finnairin exit-suunnitelma", totesi Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner Ylen Ykkösaamussa 31. maaliskuuta 2021.

Lue myös: