Ilmavoimat harjoittelee heittoistuinhyppyä veteen Kajaanin Nuasjärvellä - vältä veneilyä vetoalueella

Ilmavoimat_pelastusharjoitus_1Ilmasotakoulu järjestää hinausvarjoharjoituksen ilma-alusten miehistölle Kajaanin Nuasjärvellä 5.–14. elokuuta 2024. Tukeutumisalueena harjoituksessa on Rehjan saari. Yleisöä pyydetään välttämään veneilyä saaren lähistöllä harjoituksen aikana. Ilmailu alueella on rajoitettu tilapäisellä vaara-alueella.

Hinausvarjoharjoituksessa simuloidaan tilannetta, jossa lentäjä on joutunut tekemään heittoistuinhypyn ja päätyy sen jälkeen veteen. Lentäjän tulee irrottautua laskuvarjostaan vedessä lentohaalarit päällä. Pelastautuminen veteen joutumisen jälkeen kuuluu kaikkien lentäjien perustaitoihin ja sitä harjoitellaan Ilmavoimissa säännöllisesti jo lentäjäkoulutuskaudelta alkaen.

Harjoituksen tavoitteena on osata käyttää mukana olevaa vähäistä pelastusvälineistöä ja pysyä toimintakykyisenä siihen asti, että pelastushenkilöstö paikantaa lentäjän ja pystyy noutamaan hänet pois. Harjoitukseen sisältyy myös teoriaosuuksia ja valmistavia harjoitteita muun muassa pelastusliivin ja -lautan käytöstä.

Ilmavoimat_vetovarjoharjoitus_2018Jokainen Ilmavoimien ohjaaja käy läpi hinausvarjoharjoituksen vähintään kerran neljässä vuodessa. Harjoituksen tavoitteena on saada ohjaajien vesipelastautumistaidot ulkoa opituksi rutiiniksi. Ensimmäinen harjoituskerta saadaan jo varusmiespalveluksen aikana lentoreserviupseerikurssilla.

Tukeutumisalueena harjoituksessa on Rehjan saari, jonka alueelle on muodostettu tilapäinen rajoitusalue EFR594 Nuasjärvi. Se yltää veden pinnasta 1100 jalan korkeuteen. Rehjan saaren käytöstä harjoitustoimintaan on sovittu Kajaanin kaupungin kanssa. Yleisöä pyydetään välttämään veneilyä Rehjan saaren lähistöllä harjoituksen aikana.

Heittoistuinhyppyä simuloidaan vetämällä hinausvarjoa Kainuun prikaatin ponttonikalustolta käsin vetoveneiden avulla. Vetoharjoitusten aikana paikalla on aina pintapelastaja.

Harjoitusta johtaa majuri Lasse Konttinen. Ilmavoimien joukko-osastojen lisäksi harjoitusta tukevat Kainuun prikaati, 3. logistiikkarykmentti, Merivoimien Rannikkolaivasto ja Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen järjestelmäkeskus.