Ilmavoimat ja EDA kouluttivat droneoperaattoreita Tikkakoskella - käytössä pudotuskykyinen Patria SKY

Patria_Sky_1Ilmavoimien esikunta järjesti yhteistyössä Euroopan puolustusviraston EDA:n kanssa pudotuskykyisten dronejen peruskoulutuksen Tikkakoskella 31. elokuuta - 3. syyskuuta 2026. Koulutus annettiin suomalaisella Patria SKY -sotilaslentolaitteella ja sisälsi sekä luokkaopetusta että lennättämistä. Opetustilaisuuteen osallistui henkilöstöä seitsemästä Euroopan maasta.

Koulutustapahtuma järjestettiin osana EDA:n miehittämättömän sotilasilmailun TREX-ohjelmaa (Training & Exercises). Ohjelman tavoitteisiin kuuluu muun muassa lennätyskoulutusohjelmien yhtenäistäminen ja eurooppalaisten dronekoulutuskeskusten verkoston kokoaminen. Lennätyksen opettajina toimivat MPK:n Ilmapuolustuspiirin aktiivireserviläiset Ilmasotakoulun kantahenkilökunnan ohjauksessa.

Aluksi koulutettavat suorittivat Puolustusvoimien Patria SKY -tyyppikoulutuksen. Sen jälkeen heille koulutettiin Puolustusvoimien pudottamis-lennätyskoulutusohjelman mukainen kelpoisuus. Jokaiselle koulutettavalle tuli noin 20 pudotussuoritusta paikallaan oleviin ja liikkuviin maaleihin. Pudotuksissa käytettiin 3D-tulostettuja harjoituskranaatteja.

Koulutuksessa käytetty Patria SKY on monikäyttöinen pitkän kantaman drone, joka kestää haastavia sääolosuhteita. Dronen maksimilentoonlähtöpaino on 6,4 kg ja toiminta-aikaa on yli 70 minuuttia.

Patria laajensi miehittämättömien järjestelmien tarjontaansa kesällä 2024 hankkimalla Nordic Dronesin, joka on Suomen johtava viranomaiskäyttöön tarkoitettujen dronejen kehittäjä ja valmistaja. Yritysosto oli virstanpylväs suomalaisen puolustusteollisuuden vientimahdollisuuksien edistämisessä. Yrityskaupan myötä Patrian tuotevalikoima laajeni kolmella huipputuotteella: Patria SKY, Patria ONE ja Patria GEO.

Koulutuksen jälkeen koulutettavat osaavat kuorman vaikutuksen lennättämiseen, tähtäämisen erilaisiin maaleihin ja kuorman laukaisemisen. Tämän jälkeen henkilön on helppo siirtyä raskaampiin ja vaativampiin pudotusjärjestelmiin. Ennen kaikkea koulutus luo edellytykset oman osaamisen kehittämiseen harjaantumisen kautta ja osallistujamaiden omien koulutusohjelmien kehittämisen nyt opitun perusteella.

Suomalaiset lennätyksen opettajat saivat arvokasta kokemusta kansainvälisten oppijoiden opettamisesta englannin kielellä. Samalla saatiin palautetta siitä, miten suomalaista koulutusohjelmaa voisi kurssilaisten ja opettajina toimineiden reserviläisten mielestä kehittää.

MPK:n Tikkakosken koulutuspaikkaan rakentuva miehittämättömän sotilasilmailun osaamiskeskus on yksi vaihtoehto järjestää kansainvälisiä opetustilaisuuksia myös tulevaisuudessa. Tällainen toimintamalli antaisi hyvän harjaantumisympäristön MPK:n lennätyksenopettajille, eikä sitoisi merkittäviä määriä Puolustusvoimien omaa kouluttajahenkilöstöä.

Lue myös: