Malmin näytös painottui taitolentoon - portille muodostui pitkiä jonoja

malmiairshow14_la_4Finland International Airshow'n lauantai alkoi uhkaavien pilvien alla. Päivän mittaan koettiin kuitenkin vain pari lyhyttä sadekuuroa. Iltapäivällä oli aurinkoista. Ohjelma pyöri mukavasti ja taivaalla oli paljon erilaista nähtävää. Suurin tähti oli luonnollisesti Suomen Ilmavoimien sodan aikaisissa väreissä lentänyt Hurricane.

Nettipalstoilla pohdittiin ennen näytöstä tapahtuman internet-sivuilta löytyneitä, etenkin videokuvausta rajoittaneita sääntöjä. Ne ilmeisesti liittyivät vain illan artistien esitysten tallentamiseen, ei itse lentonäytökseen.

Siksi kaikki paikalle saapuneet kuvasivat vapaasti - myös videota. Jonkinlainen kamera oli mukana käytännössä jokaisella, jos ei muuten niin kännykässä.

malmiairshow14_la_3Sen sijaan alueen portilla tarkastettiin kantamukset sateenvarjojen ja pullojen varalta. Alueelle saa tuoda avaamattomia ja tyhjiä muovipulloja, max 0,5 litraa.

Turvatarkastuksessa löydettyjä sateenvarjoja varten oli portin vieressä parkki, johon ne saattoi jättää (kuva vasemmalla). Varjoja kertyikin päivän mittaan melkoinen valikoima.

Lentokentän asematason portilla tehdyssä turvatarkastuksessa kasseihin ja reppuihin katsomisen ohella jopa housujen taskuja käytiin läpi. Kyseessä lienee ensimmäinen kerta suomalaisten lentonäytösten historiassa?

Lipunmyynti lentoaseman pääportilla ruuhkautui pahoin tapahtuman avauduttua kello kymmeneltä. Pahimmillaan jono jatkui lentoaseman portilta Tattariharjuntielle ja vielä sitäkin pitkin. Eräät kävijät mainitsivat jopa tunnin jonotusaikoja.

Myös aiemmin ostetut liput piti vaihtaa portilla rannekkeisiin, joten ennakointi ei nopeuttanut alueella pääsyä. Lisäksi jonot lipunmyyntiin ja lipun vaihtoon rannekkeeseen olivat menneet monelta sekaisin.

malmiairshow14_la_5Päivitys 17.8: Sunnuntain Helsingin Sanomien mukaan paikalla kävi lauantaina 20 000 katsojaa. Määrä on pilvisen aamun huomioiden varsin mukava.

Tapahtuman lauantain päättivät illalla Waldo's People ja Eppu Normaali. Myös konserttiosuutta jäi seuramaan paljon yleisöä.

Ilmassa paljon nähtävää

HF_catwalkOhjelma rullasi jouhevasti eteenpäin. Iltapäivällä oli kuitenkin myös hitaampia hetkiä, koska korkeita esityksiä ei voitu lentää. Tämä liittyi Helsinki-Vantaan iltapäiväaaltoon ja sen aikaiseen rinnakkaislähestymisten käyttöön kahdelle kiitotielle.

Hiljaisempi hetki antoi kuitenkin mahdollisuuden hyödyntää alueen ravintolapalveluita. Myös Malmin lentoasemarakennuksen Gate1-ravintola oli avoinna, samoin sen terassit.

Finland International Airshow ei tarjonnut meluisia taisteluhävittäjien esityksiä. Kovimmasta äänestä vastasi Fouga Magisterin tyypillinen kimeä vihellys. Silti taivaalle onnistuttu kokoamaan mukava kattaus erilaista toimintaa.

Positiivisin yllättäjä oli belgialainen osastotaitolentoryhmä The Victors (otsikkokuvassa). Ennakkoon tieto neljällä peritavallisella Piper PA-28 -koneella lentävästä ryhmästä ei säväyttänyt. Todellisuus oli toista: Victors lensi tiukassa puljassa, vaihtoi muotoja nopeasti ja oli rakentanut esitykseensä yleistä sujuvuutta.

Victors osoitti, että näyttävää taitolentoa voi esittää aivan tavallisilla yleisilmailukoneilla. Tehosteina oli tosin värillisiä savuja, jotka tummaa pilveä vasten nähtyinä olivat hienoja.

malmiairshow14_la_6Liettualainen Jurgis Kairys edustaa taitolennon maailman huippua. Lauantaina kaksi kertaa lennetty esitys on huimaavaa aerodynamiikan lakeja uhkaavaa liikehtimistä. Kairys lentää Suhoj Su-26 -taitolentokoneella.

Rajavartiolaitoksen Agusta Bell AB412 ja AgustaWestland AW119 Koala lensivät mukavan pariesityksen. Myös maavoimien NH90-helikopteri toi vaihtelua kiinteäsiipisten lentämiseen.

The Yakovlevs -duo oli joutunut perumaan osallistumisensa moottoriongelmien takia. Sen sijaan Scandinavian Airshow'n monipuoliset esitykset nähtiin. Ryhmä vaikuttaa toimivan varsin ammattimaisesti

malmiairshow14_la_2Grumman Ag-Cat G-164 -koneen siivellä kiipeilleet Skycatsit (kuva väliotsikon alla, klikkaa suuremmaksi) jakoivat ennen esitystä esitteitä ja poseerasivat mielellään valokuvissa, joiden ottajia riittikin (oikealla).

Naiset ovat taustaltaan laskuvarjohyppääjiä, kuten monet muutkin siivelläkävelijät. Lentävän koneen ulkopuolella roikkuminen on siten heille arkista puuhaa.

Hurricane kiinnosti, mutta...

malmiairshow14_la_1Kun Hawker Hurricane käynnisti kello 17 maissa Merlin-moottorinsa, yleisössä syntyi silmin nähtävää liikehtimistä kohti seisonta-aluetta. Kone lensi hienon ohjelman, johon sisältyi runsaasti liikehtimistä ilman mitään erikoisuuksia. Juuri näin pitää warbirdiä esitellä.

Väliotsikon "mutta" tulee siitä, että Hurricanen lentäessa alueen kaiuttimista soi Finlandia sellaisella voimakkuudella, että koneen moottorin ääni peittyi lähes kokonaan. Ohjelman alkuosan äänimaailmaan toi lisämausteen suihkumoottoreitaan pitkään sammutellut NH90-helikopteri.

Nyt puhutaan makuasioista, mutta vanhojen hävittäjien esitysten keskeinen osa on niiden ääni. Tässä tapauksessa Rolls-Royce Merlin V12 -moottorin murina jäi taka-alalle.

Finlandia toki sopi esitykseen, mutta samalla se myös latisti sitä. Musiikki olisi voinut olla mukana esimerkiksi vain lento-osuuden alussa. Joka tapauksessa oli komeaa nähdä legendaarinen hävittäjä Helsingin taivaalla.

Yleisölennätykset suosittuja

malmiairshow14_la_7Flybe julkisti Malmilla uuden violetin yrityskuvansa, mutta aamulla paikalle saapunut ATR 72 -kone oli vanhoissa tutuissa väreissä. Sellaisiin se ilmeisesti myös jää, sillä yhtiö lentää paljon Finnairin liikennettä.

Yhtiö lennätti halukkaita Helsingin taivaalla 30 euron hintaan. Kaikki lennot myytiin täyteen.

ATR 72 -konetta lennettiin runsaalla 50 matkustajalla lasten määrästä riippuen. Malmin kiitotien pituus rajoitti henkilömäärää.

ATR ei ole kentällä mikään uutuus. Jo vuoden 1986 virkamieslakon aikana Finnair operoi pienemmällä ATR 42 -koneella reittiliikennettä Helsinki-Malmilta.

Myös kopterilennätykset pyörivät koko näytöksen ajana useammalla kopterilla. Runsaan viiden minuutin lento maksoi 70 euroa. Moni oli valmis maksamaan tämän päästäkseen kokemaan pystysuoran nousun ja laskeutumisen. +TT+

Lue myös aiempia Lentoposti.fi -juttuja aiheesta: