SAS laajentaa kaukoliikennetarjontaansa Yhdysvaltoihin

SAS_Go_1SAS kasvattaa investoi tulevaisuuteen ja vahvistaa asemiaan Skandinaviassa. Yhtiö kasvattaa kaukolentotarjontaansa Yhdysvaltoihin ja avaa kolme uutta reittiä vuoden 2016 aikana. Reittitiheyksien kasvattamisen ja avausten myötä SAS tarjoaa yli 330 000 lisäistuinta kaukolennoillaan vuoden 2016 aikana.

SAS avaa reitit Tukholmasta Los Angelesiin sekä Oslosta ja Kööpenhaminasta Miamiin. Niiden lisäksi yhtiö lisää lentoja Tukholma-New York ja Tukholma-Chicago sekä Kööpenhamina-Shanghai reiteillä.

"Tiedämme paljon lentävien arvostavan joustaa matkustamista hyvillä aikatauluilla ja päivittäisiä lähtöjä. Reittiavauksten, kaukoliikennelaivastomme uudistuksen sekä laajan reittiverkostomme myötä meillä on paras liikennetarjonta Skandinavian ja USA:n välillä", sanoi SAS:n toimitusjohtaja Rickard Gustafson.

"Olemme innoissamme tarjotessamme asiakkaille uusia matkustusmahdollisuuksia ja toivotamme heidät lämpimästi tervetulleiksi koneisiimme", jatkoi Gustafson.

SAS_Erik_Viking_1Nyt ilmoitettujen reittiavausten lisäksi SAS tarjoaa kaukolentoja Skandinaviasta New Yorkiin, Washingtoniin, Chicagoon, San Franciscoon, Houstoniin, Pekingiin, Shanghaihin ja Tokioon. Syyskuussa 2015 avataan myös uusi reitti Tukholmasta Hong Kongiin.

Uusien reittien aikataulut

Tukholma Arlanda – Los Angeles

Päivittäiset lennot Arlandasta (SK933) kello 09.50 saapuminen Los Angelesiin kello 12.15.
Päivittäiset lennot Los Angelesista (SK934) kello 14.15 saapuminen Arlandaan kello 10.00.

Kööpenhamina  – Miami

Lähtöpäivät Kööpenhaminasta ma, to ja la (SK953) kello 09.30 saapuminen Miamiin kello 13.50.
Lähtöpäivät Miamista ke, pe ja su (SK954) kello 15.50 saapuminen Kööpenhaminaan kello 07.10.

 Oslo – Miami

Lähtöpäivät Oslosta ti, pe ja su (SK955) kello 09.35 saapuminen Miamiin kello 13.50.
Lähtöpäivät Miamista ma, to ja la (SK956) kello 15.50  saapuminen Osloon kello 07.05.

 Lue myös: