Urpilainen esittää Finavian pääomittamista

jutta_urpilainen_2012_sdpSosialidemokraattisen puolueen johtoa on koossa Turussa. Tilaisuuden avannut valtionvarainministeri Jutta Urpilainen valotti puheessaan huomenna esiteltävää valtion lisäbudjettia. Yhtenä esityksenä siinä on Finavian pääomittaminen. Tämä mahdollistaisi Helsinki-Vantaan laajentamisen.

"Esitykseni on, että lentokenttiä operoivaa Finaviaa pääomitetaan, mikä laukaisee liikkeelle yhteensä lähes miljardin suuruiset investoinnit", Urpilainen sanoi.

"Ne puolestaan mahdollistavat Helsinki-Vantaan lentokentän laajentamishankkeen aloittamisen. Pääomitus tulee luomaan uusia edellytyksiä myös maakuntien lentokenttien kehittämiselle", arvelee valtionvarainministeri Urpilainen.

Helsingin Sanomien mukaan Finavialle suunnattava pääomaruiske olisi suuruudeltaan 200 miljoonaa euroa. Sen turvin yhtiö voisi hakea rahoitusta kansainvälisiltä markkinoilta.

Finavian toimitusjohtaja Kari Savolainen kertoo Kauppalehdessä, että investointi olisi kokonaisuudessaan noin miljardi euroa. Siten se tarkoittaisi noin 800 miljoonaa euron lainanottoa Helsinki-Vantaan laajennushanke toteutuisi näillä näkymin jo vuosina 2014–2017.

Kauppalehden artikkeli

 

Lue myös: