Talousuutistoimisto Bloomberg haastatteli Vauramoa ilmakuljetusjärjestö IATA:n vuosikokouksessa Meksikossa. Hänen mukaansa Airbus uusii kaikkien jo toimitettujen Finnairin yhdeksän A350 XWB -koneen business-luokan Cirrus III -istuimet. Istuimet on toimittanut ranskalainen Zodiac Aerospace. Muutos tehdään koneiden seuraavan suuremman huollon yhteydessä.
Epävarmuus koneiden toimituksissa on aiheuttanut vaikeuksia Finnairin miehistönkäyttösuunnittelussa. Myöhästelyistä on kuitenkin päästy ja ne eivät vaikuta nyt tulevien koneiden luovutuksiin, Vauramo kertoi Bloombergille. Makuuasentoon kääntyvissä Cirrus-istuimissa on kuitenkin ollut myös laatuongelmia kuten repsottavia paneeleja. Siksi istuimet uusitaan. Finnair on tilannut 19 A350 XWB -konetta. Yhdeksän on jo toimitettu ja tänä vuonna tulee kaksi lisää. Loput kahdeksan vastaanotetaan kone vuodessa tahtia 2018 alkaen. Finnair pitää käytössä kaksi vanhempaa Airbus A330 -konetta, joista oli tarkoitus luopua kuluvan vuoden aikana. Niillä lennetään todennäköisesti vielä 8 - 10 vuotta. A330-300 -koneiden pito laivastossa tuo jonkin verran joustavuutta matkustamopenkkien vaihtoa ajatellen.
Vauramon Bloomberg-haastattelussa sivuttiin myös Finnairin Airbus A320 -kapearunkokoneiden uusimista. Yhtiö harkitsee 30 koneen hankintaa alkaen vuodesta 2022 - 2023. Harkinnassa ovat Airbus A320 - ja Boeing 737 -koneiden uudelleenmoottoroidut A320neo ja 737 MAX -versiot. Kapearunkolaivastouudistus on esillä Juhannuksen tienoilla pidettävässä Finnairin hallituksen kokouksessa, mutta päätöstä ei välttämättä tehdä vielä silloinkaan.(Lue aiheesta tarkemiin linkistä tämän uutisen lopusta) T.T. Toimitusjohtaja Vauramon haastattelu: Bloomberg
|
|||