Airbus iski lapion maahan Alabamassa - Uuden kokoonpanolinjan rakentaminen aloitettiin

Airbus_Mobile_FAL_2Airbus aloitti kokoonpanolinjaston rakentamisen Mobileen Alabamaan Yhdysvalloissa. Yhtiön logoilla varustetut kiiltävät lapiot iskettiin Mobilen maaperään juhlaseremoniassa maanantaina aamupäivällä paikallista aikaa. Arviolta noin 460 miljoonaa euroa maksava tehdas aloittaa tuotantonsa vuonna 2015. Juhlallisuuksissa  keskeisessä roolissa oli ensimmäisen valmistuvan koneen vuonna 2016 vastaanottavan JetBluen "Blue Yorker" N821JB. Se on Yhdysvaltain ensimmäinen Sharkletein varustettu Airbus A320 -kone.

Airbusin Mobilen tehtaan rakennustyöt aloitettiin juhlaseremonialla tehtaan rakennuspaikalla Brookley Aeroplexissä. Paikalla oli yhtiön johtoa, Alabaman virkamiehiä, lentoyhtiöiden edustajia, alihankkijoita, Airbusin työntekijöitä sekä kutsuvieraita.

Juhlapuheissa korostettiin suurta muutoksen päivää Mobilelle sekä projektin tuomia tuhansia työpaikkoja koko alueelle. Maailmanluokan toimijan tulon alueelle uskotaan kääntävän talouden nousuun.

Airbusin toiAirbus_Mobile_FAL_4mitusjohtaja Fabrice Brégierin mukaan Yhdysvaltain kokoonpanolinjastolla on suuri merkitys Airbusille, joka on nyt todellinen maailmanluokan lentokonevalmistaja. Se mm. auttaa suojautumaan euron ja dollarin kurssimuutoksilta.

"Mobilen kokoonpanolinja on käänteentekevä muutos Airbusin tuotannossa. Linjaston myötä voimme vastata asiakkaiden kysyntään heidän omalla maaperällään", iloitsee Brégier.

"Linjaston valmistuessa vuonna 2015 Aasian, Euroopan ja USA:n kapearunkokoneet tuotetaan omissa tehtaissaan".

Linjaston myötä Alabamaan tulee jopa 4700 uutta työpaikkaa. Yksin uudella tehtaalla on noin 1000 työntekijää ja Safranin insinööritoimisto puolestaan työllistää 50 henkeä. Tehtaan varsinaiset rakennustyöt aloitetaan kesällä 2013.

Airbus_Mobile_FAL_1Kuvaavasti osoitteessa 320 Airbus Way sijatseva  kokoonpanolinja valmistuu vuonna 2015. Ensimmäinen A320neo-kone toimitetaan linjastolta asiakkaalle vuonna 2016. Sen vastaanottaa JetBlue.

Tehtaalla valmistetaan A319, A320 ja A321-koneita neljän koneen kuukausivauhdilla. Airbusin arvion mukaan USA:n markkinoille tarvitaan 4600 kapearunkokonetta seuraavan 20 vuoden aikana. Kokoonpanolinjaston kapasiteetti vastaa yhtiön markkinaosuutta USA:ssa.

USA:n tuotantolaitos tuo työtä myös Euroopan tehtaille ja tuotantoketjulle, kun komponentteja valmistetaan jatkossa myös uuden Mobilen tehtaan tarpeisiin.

Airbus_Mobile_FAL_3Mobileen rakennettava Airbus A320 -koneiden kokoonpanolinjasto on samanlainen kuin Saksan Finkenwerderissä oleva ja Kiinan Tianjiniin vuonna 2008 avattu linjasto. Hankkeessa on mukana myös ilmailun monialanosaamista tarjoava Safran S.A.

Airbus julkisti suunnitelmansa USA:n tuotantolinjastosta kesäkuussa 2012. Kyseessä on yhtiön ensimmäinen varsinainen tuotantolaitos Yhdysvalloissa.

Silti Airbus on jo vahvasti läsnä Alabamassa, jossa sijaitsee yhtiön yli 200 hengen tekninen keskus. Toinen, suurempi tekninen keskus on Wichitassa, Kansasissa. Lisäksi Airbusilla on varaosavarasto Virginiassa, koulutuskeskus Floridassa ja hallintoon yhteyksiä hoitava toimisto Washington DC:ssä.

Lennonjohtotuotteita ja -palveluja tuottava Metron Aviation -tytäryhtiö toimii Virginiassa, missä on myös Airbusin Amerikan-toimintojen päämaja. Kaikkiaan Airbus työllistää tällä hetkellä yli 1 000 ihmistä Yhdysvalloissa.

Eurooppalaisvalmistajalla on erilaisia tuotantolaitoksia ja alihankkijoita Ranskan ja Saksan lisäksi Englannissa, Espanjassa, Intiassa, Japanissa, Kiinassa ja Venäjällä.


Lentoyhtiöiden suosikki A320neo

Airbus_Mobile_FAL_5Airbusin A320neo-kone on maailman nopeimmin myynyt kapearunkokone. Konetyyppiä on myyty jo yli  2000 kappaletta kahden vuoden aikana. Ensimmäinen polttoainetta säästävän neo-mallin kone on määrä toimittaa asiakkaalle lokakuussa 2015.

Ensimmäinen A320neo luovutetaan leasingyhtiö ILFC:lle noin 27 vuotta alkuperäisen A320-koneen ensimmäisen toimituksen jälkeen.