Australiassa pidätetyt pyrkivät räjäyttämään Etihadin matkustajakoneen

Etihad_noseAustraliassa heinäkuun lopussa pidätetyt henkilöt pyrkivät räjäyttämään Etihad Airwaysin matkustajakoneen. Pidätetyistä kaksi on asetettu syytteeseen. He olivat saaneet ISIS-järjestöltä käsiinsä kehittynyttä teknologiaa koneen tuhoamiseksi. Suunnitelmissa oli kaksi erillistä iskua.

Australian liittovaltion poliisi ja terrorisminvastainen vastainen erikoisryhmä JCTT pidättivät neljä miestä iskuissa Sydneyssä 29. heinäkuuta. Heistä 49- ja 32-vuotiaat miehet on asetettu syytteeseen terrorismin valmistelusta. Maksimirangaistus on elinkautinen vankeus.

Muista pidätetyistä poliisi on vapauttanut yhden 50-vuotiaan miehen ilman syytteitä mutta neljäs henkilö on yhä pidätettynä.

Syytettyjen oli määrä räjäyttää Sydneystä 15. heinäkuuta Sydenystä lähtenyt Etihadin lento mutta suunnitelman toteuttaminen keskeytyi. Poliisin mukaan räjähde ei koskaan päätynyt koneeseen, sillä lihamyllyksi naamioitu laite ei päässyt läpi turvatarkastuksesta. Laitetta kuljettaneeksi suunniteltu henkilö kuitenkin lähti matkaan kyseisellä lennolla. Poliisin mukaan hän ei tiennyt laitteen todellisesta sisällöstä

Liittovaltion poliisin kehittyneeksi räjähteeksi kuvailtu laite oli saapunut Australiaan ISIS.-järjestöltä. Toiseen suunnitelmaan liittyi tappavaa kaasua vapauttava laite. Molemmat laitteet löydettiin 29. heinäkuuta tehtyssä poliisin ja JCTT:n iskussa.

Poliisi kuvasi terroristien suunnitelmia kehittyneimmiksi Australian historiassa. Maa kiristi lentoasemiensa turvatoimia välittömästi tapahtumien seurauksena.

Lue myö: