Boeing on toimittanut ensimmäisen Etelä-Carolinan North Charleston kokoonpanolinjastolta valmistuneen suuremman 787-9 Dreamlinerin United Airlinesille. Nyt toimitettu kone on jo 250:s Dreamliner. Amerikkalaisvalmistaja sai
"Vuonna 2012 Etelä-Carolinasta toimitettiin ensimmäinen 787-8 ja nyt kolme vuotta myöhemmin juhlistamme isoa askelta eli 787-9 ensimmäistä toimitusta", iloitsi Boeingin apulaisjohtaja Beverly Wyse. Vuoden 2013 ensimmäisen neljänneksen aikana North Charlestonissa aloitettiin rungonosien valmistus 787-9 Dreamlinereihin. Ne kuitenkin toimitettiin Everettiin loppukokoonpanolinjastolle. Ensimmäisen varsinaisen North Charlestonin tehtaan oman 787-9 -koneen kokoonpano aloitettiin marraskuussa 2014. Se valmistui tammikuussa 2015 ja lensi ensilentonsa helmikuun aikana. Boeing sai 5. maaliskuuta Yhdysvaltain ilmailuviranomaiselta FAA:lta hyväksynnän aloittaa myös 787-9-koneiden toimitukset Etelä-Carolinan tehtailtaan. Boeing 787-8 Dreamlinereiden osalta PC 700 -tuotantohyväksyntä saatiin heinäkuussa 2012. United Airlinesille toimitettu 787-9 on jo lentoyhtiön laivaston neljäs suurempi Dreamliner. Niiden lisäksi se operoi myös 12 Boeing 787-8 -koneen laivastolla.
|
|||