Viivästysten kourissa jo aiemminkin ollutta Berlin-Brandenburgin Willy Brandt -lentokenttää mitä ilmeisimmin uhkaa uusi myöhästyminen, kertovat useat kansainväliset tiedotusvälineet. Berliner Morgenpostin siteeraaman lähteen mukaan perjantaina kokoontuva kenttäyhtiön hallitus kertoisi avauspäivämäärän siirtymisestä maaliskuun 17:sta päivästä lokakuuhun 2013. Kentän avausta hehkutettiin runsaasti viime keväänä. Myös suomalaisia tiedotusvälineitä kuljetettiin huhtikuun lopussa tutustumaan siihen etukäteen. Avajaispäiväksi kerrottiin 3. kesäkuuta 2012. Vain runsasta viikkoa lehdistömatkan jälkeen kerrottiin, että avaus siirtyy ensi vuoden puolelle. Viivästys tulee luonnollisesti erittäin kalliiksi, koska kustannukset juoksevat ja tuloja ei saada.
|
|||