Harjoituksessa on näkyvästi mukana erilaista merellistä kalustoa ja helikoptereita, joten toiminta näkyy jonkin verran matkustajaliikenteessä ja Helsingin satamissa. Lisäksi se saattaa aiheuttaa pääkaupunkiseudulla paikallista helikopterimelua. Helsingin poliisin yöllä Twitterissä julkaisemien kuvien perusteella mukana harjoituksessa on ainakin Rajavartiolaitoksen Airbus Helicopters H215 Super Puma -kopteri. Puolustusvoimista on mukana Utin jääkärirykmentin joukkoja. Poliisin, Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen lisäksi mukana harjoituksessa olivat myös Liikennevirasto, Liikenteen turvallisuusvirasto, Helsingin Satama ja laivayhtiö Eckerö Line.
"Tämäntyylinen harjoitus järjestetään vuosittain ja sen sisältö on käytännössä sama kuin edellisinäkin vuosina: Viranomaiset saavat hätäkutsun laivalta ja erikoisjoukot siirtyvät hallitusti laivan tiloihin, missä suoritetaan poliisijohtoinen operaatio", kertoo ylikomisario Jari Kaikko Helsingin poliisilaitokselta. Harjoituksesta on tiedotettu laivan matkustajille etukäteen usealla eri kielellä. "Harjoitus ei näy kovin paljon laivan matkustajille, sillä harjoituksessa käytettävät tilat on suljettu ulkopuolisilta. Tämäntyylistä merellistä vaativaa tilannetta on tärkeää harjoitella aika ajoin, jotta voidaan testata ennen kaikkea viranomaisten yhteistyön toimivuutta", Kaikko jatkaa.
|
|||