Ryanair sai ennakkotiedon kauppojen kariutumisesta jo 12. helmikuuta ja ilmoitti tyrmistymisensä tietoon. Yhtiö olisi yhdessä Flybe:n kanssa jopa luonut kilpailijan Irlannin liikenteeseen. Mukana oli myös British Airways jolle yhtiö olisi luovuttanut Aer Linguksen Gatwickin slotit. Ryanairin tuorein Aer Linguksen ostoyritys oli jo kolmas sitten vuoden 2007 jolloin EU tyrmäsi kaupat edellisen kerran. Toinen yritys jätettiin kesken vuonna 2009. EU komission mukaan Ryanairin ehdotuksen jälkeen se olisi saanut monopolin jopa 28 reitillä. Lisäksi yhtiö olisi saanut määräävän markkina-aseman 11 reitillä joilla on olemassa olevaa charter-liikennettä. Yhdityminen olisi myös tuonut Ryanairille määräävän markkina-aseman seitsemällä reitillä, joilla on jo muita operaattoreita. Komissio ei myöskään löytänyt todisteita kauppojen tuomista synergiaeduista, jotka hyödyttäisivät kaikkia asiakkaita. Komissio epäilee ettei etuja saavutettaisi tai että ne toteutuessaan siirtyisivät kuluttajahintoihin. EU komissio on hyväksynyt kuudestatoista yhdistymistapauksesta kaksitoista. Vain kolme kauppaa on estetty; Ryanair/Aer Lingus 2007, Olympic Air/Aegean 2011, Ryanair/Aer Lingus 2013. Lisäksi yksi Ryanair/Aer Lingus selvitys vedettiin käsittelystä vuonna 2009. Ryanair aikoo valittaa päätöksestä Euroopan tuomioistuimeen. Ryanairin vastine EU:n päätökseen
|
|||