Kaikkiaan kyseessä on neljän A330 MRTT -koneen hankinta. Osallistujamaiden lisäksi hankkeeseen pääsee mukaan joko ennen tilauksen tekoa ja myös sen jälkeen. Tilaussopimus allekirjoitettaneen vuoden 2016 aikana. Euroopan Puolustusvirasto EDA:n toimeenpanema aloite koostuu kolmen valtion yhteislaivastopoolista. Muilla valtioilla on mahdollisuus liittyä mukaan ohjelmaan joko hankinta- tai vasta laivaston jo ollessa käytössä. Ensimmäinen IOC-toimintakyky (Initial Operations Capability) on määrä saavuttaa vuoteen 2020 mennessä. Tuolloin Hollannin ilmavoimat poistaa käytöstä McDonnell Douglas KDC-10 -ilmatankkerinsa.
Tilauksen taustalla on puolustusministereiden maaliskuussa 2012 päätös kehittää Euroopan ilmatankkauskykyä sekä kymmenen valtion marraskuussa 2012 allekirjoittama aiesopimus. Tuolloin sopimuksen allekirjoittivat Belgia, Ranska, Kreikka, Espanjan, Unkari, Luxembourg, Hollanti, Puola, Portugali ja Norja. Joulukuussa 2013 myös Euroopan neuvosto piti jäsenmaiden kehittämää hanketta tärkeänä.
MRTT on voittanut viime aikoina kaikki ilmatankkauskonetarjouskilpailut USA:n ulkopuolella. Asiakkaita ovat tilausjärjestyksesssä olleet Australia, Saudi Arabia, Singapore, Yhdistyneet Arabiemiirikunnat ja Englanti. Ranska teki 12 MRTT-koneen tilauksen marraskuussa 2014. Kaikkiaan MRTT-koneita on tilattu 34 ja niistä on toimitettu 22.
MRTT-koneisiin voidaan asentaa takarungon alle valmistajan kehittämä Aerial Refuelling Boom System -ilmatankkauspuomi (ARBS) joiden lisäksi siipien alle tulee myös letku ja kori -menetelmän Cobham 905E -ilmatankkaussäiliöt (ns. Hose and Drogue -menetelmä). Koneen ylärungossa ohjaamon takana on liitin ilmatankkauspuomille, joten MRTT:n omaakin polttoainekuormaa voidaan tarvittaessa täydentää toisesta tankkerista lennon aikana. Tankkauskyvyn lisäksi koneella voidaan tarpeen mukaan kuljettaa jopa 300 matkustajaa tai 45 tonnia rahtia. Kone voidaan varustaa myös MEDEVAC-tehtäviin (medical evacuation), jolloin sillä on mahdollista kuljettaa jopa 130 paaripotilasta. Yhteislaivasto on tuttu käytäntö Euroopassa. Unkarissa toimii European Heavy Airlift Wing, joka operoi lentoja kolmella Boeing C-17A Globemaser III -kuljetuskoneilla. Suomi ostaa lentotunteja tästä kiintiöstä mm. kriisinhallitatehtävien tukilennoille. Tämän lisäksi Pohjoismaisen puolustusyhteistyön NORDEFCO:n johdolla on solmittu yhteisvisio taktista ilmakuljetusta koskevasta NORTAT-järjestelmästä (Nordic Tactical Air Transport). Pohjoismailla on 16 Lockheed Martin C-130 Hercules -kuljetuskonetta ja kolme CASA C295M -konetta. Lue myös:
|
|||