Finnair: Finnair Plus on Pohjoismaisten lentoyhtiöiden palkitsevin kanta-asiakasohjelma

A321ER_6Finnair uudistaa jälleen Finnair Plus -kanta-asiakasohjelmaansa. Nyt laskettiin lentopalkintojen hintoja merkittävästi. Ohjelmaan on tehty asiakkaiden toiveisiin perustuvia parannuksia myös aiemmin tänä vuonna, ja Finnair Plus on Finnairin mukaan nyt Pohjoismaisten lentoyhtiöiden kanta-asiakasohjelmista selkeästi parhaiten asiakkaita palkitseva.

Palkintolentoja saa 4. kesäkuuta lähtien aiempaa alhaisemmilla pistemäärillä. Economy-luokan lento kotimaassa tai Pohjoismaissa: 15 000 pistettä (aiemmin 20 000 pistettä). Economy-luokan lento muualle Eurooppaan, Dubaihin tai TelAviviin: 30 000 pistettä (aiemmin 40 000 pistettä) ja Economy-luokan lento Aasiaan tai Pohjois-Amerikkaan: 90 000 pistettä (aiemmin 125 000 pistettä).

Palkintolentojen hinnat ovat samat kaikille jäsenille, myös Junior-jäsenille.  

Finnair on myös uudistanut Junior-jäsenyyttä, ja Finnair Plus Junior-jäsenet voivat nyt saavuttaa jäsentasoja samoin kuin muutkin asiakkaat, ja ovat myös oikeutettuja samoihin tasoetuihin. Tulossa on myös uusi Finnair Family&Friends -ohjelma, jonka myötä perheet ja ystäväporukat voivat yhdistää pisteitään ja tavoitella yhdessä palkintoja.

Finnair_tails_1”Nämä uudistukset tekevät Finnair Plus -ohjelmasta entistä kiinnostavamman ja kansainvälisessä vertailussa todella kilpailukykyisen lentoyhtiön kanta-asiakasohjelman”, sanoo Finnairin markkinoinnista, brändistä ja kanta-asiakasohjelmasta vastaava Johanna Jäkälä.

”Uudistuksen lähtökohtana ovat olleet asiakkaiden toiveet, ja lentopalkinnot ovat nyt nopeammin entistä useamman asiakkaan saavutettavissa. Finnair Plus tarjoaa jäsenilleen laajan valikoiman etuja, palveluita, kiinnostavia tapahtumia ja yhteistyökumppanuuksia, joista jokainen asiakkaamme valitsee itselleen parhaiten sopivat tavat esimerkiksi käyttää pisteitä”, jatkaa Jäkälä.

platinum_lumoAiemmin tänä vuonna Finnair poisti Finnair Plus -pisteiden vanhenemisen, ja Finnair Plus -pisteet eivät nyt vanhene, kunhan asiakas käyttää tai ansaitsee pisteitä ainakin kerran 18 kuukaudessa.

Aiemmin pisteet vanhenivat 36 kuukaudessa. Finnair myös esitteli uuden jäsentason, Finnair Plus Platinum Lumon, joka on suunniteltu vastaamaan kaikkein eniten matkustavien asiakkaiden tarpeita, ja tarjoaa lisäetuja, joustavuutta ja henkilökohtaista palvelua. Finnair Platinum Lumo -tasoon vaaditaan 450 000 tasopistettä tai 150 lentoa jäsenvuoden aikana.