Kasvava Finnair tarvitsee paljon uusia lentoturvallisuuden tekijöitä seuraavien vuosien aikana. Yhtiön tavoitteena on rekrytoida vuositasolla kymmeniä lentokonemekaanikkoja ja alan opiskelijoita. Kaikkiaan mekaanikon paikkoja on lähivuosien aikana tarjolla satoja ja yhtiö järjestää erityisen rekrytapahtuman 25. tammikuuta. Aiempien vuosien Tekniikan supistuminen vaikuttaa päättyneen. Helsinki-Vantaan lentoasemalta on viimeisten vuosien aikana purettu merkittävä määrä vanhoja Finnairin käytössä olleita lentokonehalleja terminaalilaajennuksen ja lentoliikenteen kasvun tieltä (ohessa kuva entisestä tekniikan alueesta). Vuodenvaihteessa 2010 Finnair Tekniikka yhtiöitettiin kahdeksi juridiseksi yhtiöksi. Niistä Finnair Engine Services keskittyi voimakkaasti moottori- ja laskutelinekorjauksiin ja Finnair Technical Services piti sisällään operaattorin kokonaistuen sekä muita MRO (Maintenance Repair and Overhaul) -toiminnan osa-alueita. Finnairin koneita on huollettu viimeisten vuosien aikana eripuolilla maailmaa. Tekniikassa on käyty yhteistoimintaneuvottelut ainakin vuosina 2010, 2011, 2012 ja 2013. Niiden aikana tekniikan henkilökuntaa supistettiin yli 1000 henkilöllä. Nykyisin Finnair on kovalla kasvu-uralla ja myös tekniikassa suunta toinen ja tarve on sadoille mekaanikoille. Finnair Tekniikassa työskentelee nykyisellään noin 700 henkilöä. Heistä noin 360 on lentokonemekaanikkoja ja asentajia. Mekaanikoista noin 200 on lupakirjan omaavia mekaanikkoja Finnairin Tekniikan käytössä on nykyisin jättimäinen LEKO 7 -lentokonehalli, LEKO 11 -lentokonehalli, joka tunnettiin aiemmin Blue1 -yhtiön hallina. Niiden lisäksi osittaisesa käytössä on Norran toimitilojen yhteydessä oleva FAM:n entinen lentokohalli eli ns. Halli 9. Finnairin lisäksi teknisiä palveluita Helsinki-Vantaalla tarjoaa myös mm. GA Telesis Engine Services (GATES) -moottorikorjaamo. Uusien Airbus-koneiden myötä myös digitalisaatio on edennyt Finnairin Tekniikassa ja käyttöön on otettu mobiilisovelluksia. Ne nopeuttavat toimintaa koneiden huoltojen ja tarkastusten osalta. Sovellus tarjoaa selkeän näkymän koneen tilaan ja puhelin- ja radioliikenne on vähentynyt merkittävästi. Vuoden 2017 aikana Finnair on palkannut noin 50 uutta tekniikkalaista, niin lentokoneasentajia kuin toimihenkilöitä. Tarve on suuri etenkin Tekniikan linjahuollossa. Finnair järjestääkin ammattiin valmistuneille mekaanikoille 25. tammikuuta 2018 kello 15.00 – 18.00 rekrytointitapahtuman. Tilaisuudessa kerrotaan tulevaisuuden näkymistä Finnairilla sekä uramahdollisuuksista. Tapahtumassa esitellään myös toimintaa lentokonehallilla ja seurataan huoltotoimenpiteitä suorana lähetyksenä. Rekrytilaisuus lähetetään live streaminä kaikille kiinnostuneille ja Finnair toivookin tavoittavansa mahdollisimman monta alasta kiinnostunutta opiskelijaa. Finnairin pääkonttorilla järjestettävään rekrytapahtumaan osallistuvat henkilöt pääsevät halutessaan pikatyöhaastatteluun, jonka kautta mahdollisesti aukeaa jopa pikakaista Tekniikan ammattilaisen tehtäviin. Finnair Tekniikan rekrytointitapahtuma 25.1.2018 Lue myös: Artikkeli: Finnairin Pekka Vauramo: nyt fokuksessa myynti ja kannattava kasvu
|
|||