Finnairin kasvu jatkuu - kapearunkoprojekti etenee

A321ER_6Ensimmäinen vuosineljännes on pitkään ollut Finnairille hankala. Nyt julkistetusta osavuosikatsauksesta käy ilmi, että 2018 Q1-tulos oli ensimmäistä kertaa 10 vuoteen voitollinen. Yhtiö jatkaa kasvun tiellä: laajarunkoja Aasian liikeneeseen tulee kiihdytetyllä vauhdilla ja Euroopan lisääntyvien jatkolentojen myötä kapearunkolaivaston laajentamiseen valmistaudutaan.

Finnairilla on nyt 11 uutta Airbus A350-900 XWB -laajarunkokonetta. Tilauksessa on vielä kahdeksan kappaletta ja ne toimitetaan 2018 - 2022. Yhtiö on sopinut vastaanottavansa kaksi koneista nopeutetussa aikataulussa vuosina 2019 ja 2020. Alunperin ne piti toimittaa 2022 ja 2023.

Ensimmäinen Finnairin lokakuussa 2015 vastaanottama A350 OH-LWA oli sarjanumeroltaan MSN18. Lentoyhtiö ei halunnut aivan ensimmäisiä asiakkaalle rakennettuja koneyksilöitä uudelle tyypille yleisiä lastentauteja välttääkseen.

A350_AMS_boarded_HELTuorein syyskuussa 2017 tullut kone OH-LWL on MSN131. Valmistaja on kahden vuoden aikana kehittänyt normaaliin tapaan tuotettaan.

Konetyyppiin on mm. tullut aerodynaamisia parannuksia ja paino on laskenut. Finnairin mukaan kulutuslukemat ovatkin hyvin lähellä niitä, mitkä Airbus suunnitteluvaiheessa lupasi. Uusia konetyyppejä kehitettäessä tämä ei aina ole itsestäänselvyys.

Finnairilla on olemassa optio vaihtaa jo tilattuja A350-900-koneita pidempiin ja enemmän matkustajajia kuljettaviin A350-1000-versioihim. Koneiden toimitustahti on kuitenkin sellainen, että niitä voitaisiin tuotannosta saada ulos vain yksi tai kaksi kappaletta.

Tällä hetkellä suurempiin koneisiin ei Finnairissa kuitenkaan nähdä tarvetta. Analyysi saattaisi kuitenkin muuttua, jos tulevaisuudessa Pekingin tai Shanghain reitille haluttaisiin toinen päivävuoro eikä sellaista olisi mahdollista saada slottien puutteessa. Tällöin puhuttaisiin toimituksista 2020-luvulla.

Finnairin matkustuskokemusta aiotaan edelleen kehittää myös koneissa. Yhtiön kahdeksan Airbus A330 -laajarunkokoneen laivasto jatkaa liikenteessä ja niiden matkustamojen sisustusta uusitaan vuosina 2020 - 2022. Yhtiö kertoo myöhemmin millaisia parannuksia on luvassa.

Samaten Finnair kertoi joulukuussa 2017 muokkaavansa A350 XWB -koneiden matkustamoja uusilla istuinpäällisillä. Tässä yhteydessä myös tutuiksi tulleet Marimekko-kuosit servieteissä, peitoissa ja tyynyissä uusiutuvat sinisävyisiksi.

 A350_simu_0317_1Koneiden kokonaismäärän kasvu merkitsee paitsi tarjotun kapasiteetin, myös henkilökunnan määrän nousua. Finnair rekrytoi parhaillaan väkeä niin matkustamohenkilökuntaan kuin tekniikkaan. Jälkimmäisiä tarvitaan niin lisääntyvään linjahuoltotoimintaan kuin paikkaamaan eläkelle jäämisiä.

Lentäjien värväys on juuri päättynyt. Suomen Kuvalehden mukaan 4200:sta hakijasta valintaprosessin läpäisi 107. Heistä kaksi on Ilmavoimien sotilaslentäjiä. Naisia valittiin viisi.

Finnairilla on kaikkiaan 36 Airbus A319-, A320- ja A321-kapearunkokonetta. Koska kasvavan Aasian liikenteen (nyt 97 lentoa viikossa) matkustajista moni jatkaa Helsinki-Vantaalta Eurooppaan, myös näitä syöttöliikenteeseen soveltuvia koneita tarvitaan lisää.

A350_AMS_vauramo"Kapearunkokaluston lisäämisen tiimoilta yhtiössä on käynnissä sisäinen projekti. Päätöksiä odotetaan ensi vuonna", kertoi toimitusjohtaja Pekka Vauramo keskiviikkona 25. huhtikuuta osavuosikatsauksen lehdistötilaisuudessa. Hän myös pohti, olisko kapasiteettia voinut nostaa rohkeammin jo aiemmin.

Useimpien nykyisten kapearunkokoneiden matkustajamäärää kasvatetaan jalkatilaa pienentämättä. Langattoman wifi-yhteyden asentaminen koneisiin etenee.

Finnairin käyttämä matkustajatyytyväisyyttä reaaliajassa mittaava Net Promoter Score (NPS) nytkähti vuoden 2018 ensimmäisellä neljänneksellä alaspäin lukemaan 44. Aiemmin nettosuositteluindeksi oli 46. Syyksi tähän Vauramo nosti etenkin muutamat pahat talvipäivät Helsinki-Vantaalla.

Liikenne takkusi, uudelleenreitityksiä tarvittiin ja matkatavarat jäivät jälkeen. Lumikaaos herätti kysymyksiä suomalaisen Snow How -osaamisen rapistumisessa kun lentoaseman asematasoalue on kasvanut laajennushankkeiden myötä.

Tällä kertaa oli kuitenkin mukana huonoa tuuria. Tuuli oli sellainen että vain yhtä kiitotietä voitiin käyttää ja silloinkin sivutuulikomponentti oli suuri. Lisäksi maahenkilökunnan ylityökielto vaikutti asiaan. Kenttää ei kuitenkaan suljettu. T.T.

Lue myös: