Finnairin tekniikan lakko keskeytyy 2,8 miljoonan euron uhkasakon takia

Helsingin käräjäoikeuden määräämä, yhteensä peräti 2,8 miljoonan euron uhkasakoilla tuettu turvaamistoimi on saanut Ammattiliitto Pron perumaan Finnairin tekniikassa eilen alkaneen ja viikon kestäväksi ilmoitetun lakon. Yhtiön mukaan lakko on laiton. Ammattiliitto puolestaan ei hyväksy Finnairin pyytämää turvaamistointa. Seitsemälle ammattiliitolle määrättiin kullekin 400 000 euron uhkasakko.

"Tulemme hakemaan turvaamistoimen kumoamista. Sen jälkeen päätämme mahdollisesta työtaistelun jatkamisesta", totesi Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne Helsingin Sanomille.

YLE Uutisille Rinne sanoi: "Mielestämme päätös on täysin oikeusjärjestelmän vastainen ja tulemme hakemaan siihen muutosta." YLE:n mukaan neuvotteluissa ei päivän aikana ollut tapahtunut edistystä.

Tiistaina alkaneen lakon takia on tähän mennessä jouduttu perumaan kuusi lentoa. Myös myöhästymisiä on tapahtunut. Pitkittyessään työnseisaus olisi johtanut yhä suurempiin vaikeuksiin liikennöinnissä, sillä ajan kuluessa koneissa väistämättä ilmenee lisää korjausta vaativia vikoja.

Finnairin illalla julkaiseman tiedotteen mukaan henkilöstö palaa töihin välittömästi. Yhtiö arvio liikenteen palautuvan normaaliksi torstain aikana. Yksittäiset peruutukset tai myöhästymiset ovat kuitenkin mahdollisia.