Flybe lisää lentoja Kajaanin reitille

flybe_ATR_side_winterFlybe muokkaa Kajaanin reitin aikatauluja ja lentojen määriä asiakaspalautteen perusteella matkustajille sopivammaksi. 14. tammikuuta lähtien reitillä lennetään uusi aamuvuoro.

Aamuvuoron lisäys nostaa Kajaanin yhdeksi Flyben liikennöidyimmäksi reitiksi Suomessa, sillä reitillä lennetään jatkossa jopa neljä vuoroa päivässä. Muut aikataulut pysyvät entisellään.

"Olemme alueiden oma lentoyhtiö, joten haluamme mahdollistaa Kainuun elinkeinoelämälle elintärkeät yhteydet Kajaanista maailmalle ja toisin päin. Olemme saaneet paljon palautetta Kainuun liike-elämän edustajilta, ja jatkossa Kajaanin aamulentojen aikataulut vastaavat heidän toiveitaan”, kertoo Fred Kochak, Flyben kaupallinen johtaja.

”On hienoa nähdä, miten paljon Kainuun alueen matkailun kehittämiseen panostetaan. Toivomme, että uusi vuoro toimii molempiin suuntiin ja tuo näin ollen lisää ihmisvirtaa Kainuun seudulle”, jatkaa Kochak.

Uuden aamuvuoron aikataulu 14. tammikuuta lähtien Helsingistä Kajaaniin
Lähtee 08.25, saapuu 09.45 (maanantaista torstaihin). Kajaanista Helsinkiin
Lähtee 10.10, saapuu 11.25 (maanantaista torstaihin).