Enontekiön lennot toteutuvat - operaattorina Flybe Finland

Flybe Finlandin ATR-potkuriturbiinikone. Enontekiön lentoyhteys toteutuu tuoreella lentopalvelusopimuksella Flybe Finlandin kanssa. Kunnan edustajat ovat tyyväisiä lentojen toteutumisesta. Enontekiön kunnanhallitus purki aiemman lentopalvelusopimuksen Snowbird Airlinesin kanssa.

Kunnanhallitus päätti samassa kokouksessa solmia uuden lentopalvelusopimuksen Flybe Finlandin kanssa. Sopimus on voimassa kevätkauden 2015. Enontekiön kunnanvaltuusto on varannut talousarvioonsa tuen reittilentoliikenteelle sekä huomioinut valtion osallistumisen kustannuksiin.

Enontekiön kunta ja Snowbird Airlines päättivät yhdessä lentopalvelusopimuksen purkamisesta 12. helmikuuta 2015. Kummallekaan osapuolelle ei synny korvausvelvollisuut ta sopimuksen päättämisestä kesken kauden, koska asiasta on sovittu hyvässä yhteistyössä.

Enontekiöllä oli alunperin sopimus lennoista Snowbirdin kanssa 31. joulukuuta 2016 saakka. Snowbird Airlinesin mukaan lentopaikkansa siltä varanneet asiakkaat on tavoitettu ja ohjeistettu uusien varausten osalta.

Flybe Finlandin operoimat lennot Helsinki-Vantaalta Enontekiölle alkavat 7. maaliskuuta ja kevään viimeinen lento lennetään 25. huhtikuuta. Viikoittain lennetään yksi Helsinki-Enontekiö-Helsinki vuoro lauantaisin. Lento Helsingistä lähtee 9:15 ja paluu Enontekiöltä lähtee 12:00.

Flybe Finlandin ATR72-500 -potkuriturbiinikoneella operoitavilla kahdeksalla edestakaisella lennolla on myös Finnairin codeshare koodi. Se mahdollistaa sujuvat yhteydet Finnairin reiteillä maailmalta Enontekiölle.

”Olen ilahtunut sopimuksesta ja toivon, että matkailijat löytävät Helsinki-Enontekiö yhteyden”, kertoi kunnanhallituksen puheenjohtaja Sari Keskitalo.

”Flybe pystyi vastaamaan erittäin nopeasti ja joustavasti Snowbirdin vetäytymisilmoituksen vuoksi syntyneeseen tilanteeseen. Saimme Flybelta lennon haluamallemme ajanjaksolle, päivälle ja jopa kellonajalle. Lisäksi yhtiö markkinoi reittiä omissa kanavissaan ja saamme sitä kautta laajempaa näkyvyyttä", kommentoi Enontekiön Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Marko Mikkola.

Lue myös: