Snowbird Airlines on keskeyttänyt operaationsa - tulevalle vuodelle haetaan vahvempaa pohjaa

Snowbird_livery_4Uusi kotimainen lentoyhtiö Snowbird Airlines on keskeyttänyt operaationsa ja perunut lentonsa joulu- ja tammikuulta. Tulevaisuuden ratkaisuista on määrä päättää vielä ennen joulua.

Kotimaisuuteen panostava Snowbird Airlines aloitti lennot 2. lokakuuta. Ensimmäinen lento operoitiin Helsinki-Vantaalta Malagaan. Yhtiö aloitti lentotoiminnan latvialaiselta Smart Lynxiltä vuokratulla 180-paikkaisella Airbus A320 -koneella.

Nyt kaikki tulevat lennot joulu- ja tammikuulta on jouduttu perumaan. Peruttujen lentojen osalta asiakkaat saavat maksamansa rahat takaisin täysmääräisesti.

Snowbird_Marja_Aalto_1"Olemme pahoillamme peruutettujen lentojen vuoksi. Päätös oli todella vaikea tehdä ja se tehtiin raskain sydämin. Aikalisä on kuitenkin ainoa vaihtoehto. Emme ole luovuttamassa, ja juuri nyt on katsottava eteenpäin siten, että pystymme toimimaan ja työllistämään tulevaisuudessa", kertoo Snowbirdin toimitusjohtaja Marja Aalto.

Snowbird Airlinesin mukaan tauon pituus ja talvella mahdollisesti lennettävästä lento-ohjelmasta tehdään päätöksiä ennen joulua. Yhtiö ilmoittaa jatkavansa toiminnan kehittämistä tulevaisuuteen.

"Tämän hetkinen taloudellinen tilanne Suomessa, Venäjän kriisin suorat vaikutukset sekä kilpailutilanne ovat liian kova yhdistelmä meille. Parempi ottaa tauko ja aloittaa vahvemmalta pohjalta ensi vuonna", päättää Aalto.