Helsingin Katajanokalla keskiviikkona alkanut viranomaisharjoitus jatkui eilen merellä yhdessä Viron viranomaisten kanssa. Erikoisjoukot mm. laskeutuivat koysillä helikopterista reittiliikenteessä olleelle Viking XPRS -alukselle. Matkustajille oli etukäteen kerrottu poikkeuksellisesta harjoituksesta. Poliisin, Rajavartiolaitoksen ja Puolustusvoimien sekä Viron poliisin erikoisjoukot nousivat torstaina Viking XPRS -alukselle Suomenlahdella. Harjoituksen aikana Helsingin edustan merialueella liikkui poikkeuksellisen paljon viranomaisten aluksia ja helikoptereita. Poliisijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan Suomi ja Viro harjoittelevat yhteistoimintaa tilanteessa, jolle on ominaista merellinen liikkuva uhka ja toiminta useamman valtion alueella. "Tavoitteenamme on harjoitella viranomaisten yhteistoimintaa mahdollisimman vaativassa tilanteessa", Kolehmainen totesi. Myös Viron poliisin majuri Marti Magnuksen mukaan on tärkeää harjoitella matkustajalaivalla tapahtuvan tilanteen ratkaisemista Suomen viranomaisten ja laivahenkilökunnan kanssa. Siten oikeassa kriisissä reagoiminen on mahdollisimman sujuvaa. Suomen poliisin johtamassa harjoituksessa olivat mukana Rajavartiolaitos, Puolustusvoimat, Liikennevirasto, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Helsingin satama, Viking Line sekä Viron poliisi ja Rajavartiolaitos. Vastaavanlainen harjoitus järjestettiin edellisen kerran kaksi vuotta sitten Ahvenanmaalla yhteistyössä Ruotsin poliisin kanssa. Aiemmin keskiviikkona harjoiteltiin poliisin johdolla myös Helsingin Katajanokalla. Toiminta keskittyi satama-alueelle. Teemana oli merellinen erityistilanne. Siihen liittyi poliisin, Rajavartiolaitoksen ja Puolustusvoimien sekä Viron poliisin erikoisjoukkojen nousu Viking Linen Gabriella -alukseen, joka keskiviikkona oli kiinnittyneenä satamassa. Harjoitukseen liittyen Suomen ja Viron viranomaisten helikopterit lensivät myös Upinniemen lähistöllä. Mukana Utin Jääkärirykmentin Helikopteripataljoonasta oli kaksi NH90-kuljetushelikopteria ja yksi MD500-kevythelikopteri. Virosta mukana oli Piirivalven AgustaWestland AW139 -helikopteri. Harjoituksen kulkua merellä on voinut seurata Suomen poliisin Facebookissa ja Twitterissä tunnisteella #SuomiViro14. Samaten aiheesta on tiedotettu Viron poliisi- ja rajavartiolaitoksen Facebook-tilillä. Lue myös:
|
|||