Kolmen yön ihme -näyttelyn avasivat Helsingin kaupunginjohtaja, ylipormestari Jussi Pajunen ja Ilmatorjuntasäätiön puheenjohtaja kenraalimajuri Kari Siiki. Arvovaltainen avajaisvierasjoukko koostui sotaveteraaneista, lotista ja aikalaisista. Kutsuvieraiden joukossa olivat myös puolustusvoimien komentaja kenraali Ari Puheloinen ja tuleva Ilmavoimien komentaja, prikaatikenraali Kim Jäämeri.
Mukana oli myös kaikkiin kolmen Helsingin suurpommituksen torjuntaan johtokeskus Tornissa Korkeavuorenkadun paloaseman kalliosuojassa osallistunut Heikki A. Reenpää (oikealla, klikkaa kuvat suuremmaksi).
"Helsinki vältti Dresdenin kohtalon, kun vain viisi prosenttia pommeista osui kohteisiin ilmatorjunnan erinomaisen työn ansiosta", totesi ylipormestari Pajunen.
"Nyt avattu näyttely tuo helmikuun 1944 tapahtumista tietoa myös nuoremmille polville", sanoi kenraalimajuri Siiki. Helsingin kaupungintalon Virka-gallerian tiloihin avattua näyttelyä on rakennettu kahden vuoden ajan. Esillä on valokuvia, kertomuksia, pommeja, pienoismalleja sekä väestösuoja vuoden 1944 helmikuun Helsingistä. Lisäksi tarjolla on kaksi Juhana Moisanderin koskettavaa videoinstallaatiota, joissa esitellään pommisuojan tapahtumia ja lapsen leikkiä räjähdysten jälkeen.
Kolmen yön ihme -näyttely on avoinna yleisölle 21.2. - 25.5.2014 Helsingin kaupungin Virka Galleriassa osoitteessa Sofiankatu 1 tai Pohjoisesplanadi 11-13. Virka Galleria on auki maanantaista perjantaihin kello 9 - 19 ja lauantaista sunnuntaihin 10 - 16.
Nyt näyttely on suunnattu veteraanien sijaan nuoremmille sukupolville lisäämään tietoutta yhdestä Helsingin kaupungin historian vaikeimmista vaiheista.
Varusmiesten luomat kuvat muistuttavat tuhoista
Näyttely koostuu kollaasitekniikalla yhdistetyistä valokuvista pommitusten runtelemista katunäkymistä ja samoista paikoista nykyään otettuihin kuviin. Suomen uusin ilmatorjuntajärjestelmä nähdään lauantaina 22. helmikuuta Kaartin jääkärirykmentin ja Panssariprikaatiin nykyisin kuuluvan Helsingin ilmatorjuntarykmentin järjestäessä yhteisen sotilasvala ja -vakuutustilaisuuden Helsingin Senaatintorilla. Samassa yhteydessä yleisölle esitellään ensi kertaa mm. pääkaupungin puolustukseen tarkoitettu Ilmatorjuntaohjusjärjestelmä ITO 12 eli NASAMS II FIN -järjestelmä. Esillä on myös suurpommitusten ilmatorjunnassa käytettyä kalustoa. Ilmavoimien Midnight Hawks -taitolentoryhmä suorittaa tapahtumassa ohilennon ja säävarauksella luvassa on myös Hawk-koneen sooloesitys Kaivopuiston edustalla. Lentoposti.fi:n uutinen aiheesta 18.2.2014: Valatilaisuus tuo Midnight Hawksit lauantaina Helsingin ylle
Combat Camera Teamin Helsingin kahdet kasvot -verkkonäyttely
Lue myös Lentoposti.fi:n aikaisemmat uutiset Helsingin suurpommituksista:
|
|||