Suomen Ilmailumuseon perinteinen syksyn Ilmailukirjallisuuspäivä järjestettiin lauantaina 10. marraskuuta. Silmämääräisesti arvioiden kävijöitä oli merkittävästi enemmän kuin viime aikoina: välillä museon tuloaulan messualueella oli jopa ruuhkaa. Myyntipöytien ohella ohjelmaan kuului kirjahuutokauppa, jossa haettiin oikeita hintoja myynnissä oleville kirjoille ja lehdille. Ilmailukirjallisuuspäivä kokoaa Suomen Ilmailumuseolle Vantaan Aviapolikseen niin kustantajia, kauppiaita kuin alan harrastajiakin myymään kirjoja - ja ostamaan niitä. Uutuuksien lisäksi tarjolla on aina runsaasti vanhempaa kirjallisuutta aina harvinaisuuksia myöten. Museo saa tuloja niin myyntipöytien vuokrista kuin kävijöiden pääsymaksuista. Samaten museokahvilalla riitti mukavasti asiakkaita. Ilmailukirjojen huutokaupassa oli tällä kertaa tarjolla hieman alle 200 nimikettä. Niistä suurin osa kävi kaupaksi mutta jokunen kymmenen ei ylittänyt asetettua minimihintaa. Museolle jää provisio jokaisesta myydystä julkaisusta. Huutokaupan jälkeen auditoriossa esiteltiin syksyn ilmailukirjojen uutuuksia. Vuoronsa saivat Kari Stenmanin massiivinen teos Brewster, Jyrki Laukkasen ja Kyösti Partosen Folland Gnat, Pentti Perttulan Paras hävittäjä Suomelle (esitelty Lentopostissa), Jukka Vesenin Utin koneet siipi maassa -kirjan laajennettu uusi painos sekä Ilmailumuseoyhdistyksen omaa kustannustoimintaa edustava Reino Myllymäen Suomen Ilmavoimien ohjaamot 1918 - 2018. Ilmailukirjallisuuspäivä toimii myös paikkana tavata ilmailututtuja. Monissa keskusteluissa nousi esiin huoli alan harrastajien ikääntymisestä. Kävijöiden keski-ikä olikin kasvanut samaa vauhtia vuosien kulumisen mukana. Nuorisoa ilmailu saattaa vielä kiinnostaa, mutta siitä kertova kirjallisuus ei. T.T.
|
|||