Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati Jyväskylässä - kalustonäyttelyn teema ilmapuolustus

ItsenäisyyspäivHawk_Mk66_ilmavoimatän valtakunnalliseen paraatiin 6. joulukuuta osallistuu noin 650 henkilöä ja 50 ajoneuvoa kaikista puolustushaaroista. Paraatin yhteydessä suoritetaan ylilento kuudella F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjällä, kuudella Hawk-suihkuharjoituskoneella sekä kolmella NH90-kuljetushelikopterilla ja kolmella MD500-kevythelikopterilla.

Paraatin vastaanottaa ilmavoimien komentaja kenraalimajuri Kim Jäämeri yhdessä Jyväskylän kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Pauli Partasen sekä veteraanien edustajien Lauri Lehtisen ja Antti Savelan kanssa. Paraatijoukkoja komentaa ilmavoimien esikuntapäällikkö prikaatikenraali Petri Tolla.

keva2010_net_ilmavoimatHarjun stadionilla pidettävän paraatikatselmuksen ja Yliopistonkadulla toteutettavan ohimarssin lisäksi Jyväskylän kauppatorilla voi tutustua Ilmavoimien ja maavoimien kalustoon.

Torilla on myös Ilmavoimien esittelypiste, josta saa tietoa muun muassa varusmiespalveluksesta ja uramahdollisuuksista puolustusvoimissa. Kalustonäyttelyn teemana on ilmapuolustus.

Paraatipäivä huipentuu ohimarssiin, jossa voi nähdä ensimmäistä kertaa Keski-Suomessa maavoimien Leopard 2A6 -taistelupanssarivaunun. Marssivien ja moottoroitujen osien lisäksi paraatiin liittyy Ilmavoimien Hornetien ja Hawkien sekä maavoimien helikopterikaluston ylilento.

IMG_8296Suomen Ilmavoimien virallinen taitolento-osasto Midnight Hawks suorittaa esittelylennon Jyväsjärven yllä paraatikatselmuksen jälkeen. Itsenäisyyspäivän kunniaksi osasto käy myös alkuiltapäivästä maakuntakierroksella, jonka reitti on Jämsä-Keuruu-Saarijärvi-Äänekoski.

Kaikilla päivään suunnitelluilla lennoilla on säävaraus.

Paraatipäivän ohjelma sunnuntaina 6. joulukuuta
9.00 Seppeleenlasku Vanhalla hautausmaalla
10.00–11.00 Jumalanpalvelus Taulumäen kirkossa
10.00–16.00 Kalustoesittely Jyväskylän kauppatorilla
12.00–12.30 Paraatikatselmus Harjun stadionilla
12.30–12.43 Midnight Hawks -esittelylento Jyväsjärven yllä
13.00–13.45 Ohimarssi Yliopistonkadulla
17.00–18.00 Itsenäisyyspäivän juhla Jyväskylän Paviljongissa

Paraatiin voi osallistua ja sitä voi seurata sosiaalisen median kanavilla:

• facebook.com/puolustus
• youtube.com/puolustusvoimat
• instagram.com/inttielamaa/
• Twitter @Puolustusvoimat tunnisteena #paraati15