Jo 35 vuotta Aasiaan lentänyt Finnair on tehnyt Finavian Helsinki-Vantaan lentoasemasta merkittävä idän ja lännen välisen lentoliikenteen keskuksen. Nyt yhtiöt juhlistavat tätä julkaisemalla lyhytelokuvan, joka kertoo ihmisten välisestä kohtaamisesta. Kyseessä on Match made in HEL -markkinointiohjelma. Finnair ja Finavia toivat yhteen joukon elokuva-alan ammattilaisia Koreasta, Ruotsista ja Yhdysvalloista, tehtävänään kertoa tarina merkityksellisistä kohtaamista. Koreaan ja Suomeen sijoittuvan East and west side story -nimisen lyhytelokuvan ohjaajina ovat ruotsalainen Volvo-mainoksienkin ohjaajana tunnettu Johan Storm ja korealainen useita kansainvälisiä projekteja tehnyt Wookie. Ohjaajat näyttävät kumpikin oman näkökulmansa samaan tarinaan, jonka on käsikirjoittanut yhdysvaltalainen Danny Sangra. Pääosia esittävät Anne Bergstedt, joka on nähty muun muassa Broadwalk Empire -sarjassa ja Black swan -elokuvassa, sekä korealainen useissa teatteri- ja filmiproduktioissa esiintynyt Jae Hoon. Lyhytelokuvan ensi-ilta on 6. syyskuuta Helsinki-Vantaan lentoasemalla pidettävässä kansainvälisessä kutsuvierasnäytöksessä. Aiempina vuosien Match made in HEL -projekti toi ammattiskeittaajia Helsinki-Vantaan lentoasemalle (2014) ja muutti kiitotien muotinäytöksen estradiksi (2016). “Halusimme kertoa mukaansatempaavan tarinan siitä, miten kohtaamiset ihmisten välillä rikastuttavat elämää – tai jopa muuttavat sitä”, kertoo Finnairin markkinoinnista, brändistä ja kanta-asiakasohjelmasta vastaava johtaja Johanna Jäkälä. ”Elokuva kertoo myös tarpeesta omaan tilaan, mikä on hyvin suomalaista. Elokuvan ensi-iltaan tulee kansainvälistä mediaa, ja tämä on loistava tilaisuus tuoda esiin Suomea ja tarjoamiamme yhteyksiä maailmalle", jatkaa Jäkälä. ”Helsinki-Vantaa on todellinen idän ja lännen välinen risteyspaikka. Matkailu yhdistää ihmisiä ja kulttuureita, lisää keskinäistä hyväksyntää ja suvaitsevaisuutta. Lentoasemalla näemme joka päivä, miten kymmenet tuhannet ihmiset eri puolilta maailmaa kohtaavat toisensa ja kokevat jotakin merkityksellistä", sanoo Finavian markkinoinnista, viestinnästä ja asiakaskokemuksesta vastaava johtaja Katja Siberg. "Taide on yleismaailmallinen kieli, joka myös voi yhdistää nämä kaksi eri maailmaa ainutlaatuisella tavalla. Elokuva on luonnollinen tapa kertoa taiteen keinoin tarinoita näistä kohtaamisista” ”Odotamme innolla, että voimme jakaa nämä hetket ja tarinat koko maailmalle ja tehdä samalla tunnetuksi Suomea ja sen parhaita puolia", jatkaa Siberg. Finnairin reittiverkosto kattaa 19 Aasian kohdetta, seitsemän Pohjois-Amerikan kohdetta ja yli 100 Euroopan kohdetta, ja yhtiön liikenne on voimakkaassa kasvussa. Tänä kesänä Finnair lentää 97 lentoa viikossa Aasiaan, enemmän kuin koskaan aiemmin. Helsinki-Vantaan lentoasema on merkittävä idän ja lännen välinen lentoliikenteen solmukohta. Helsinki-Vantalla on käynnissä miljardin euron kehitysohjelma, jonka myötä lentoasema valmistautuu palvelemaan vuositasolla yli 30 miljoonaa matkustajaa. Lue myös:
|
|||