Ilmailumuseon asettama tavoite tapahtumalle oli 100 000 katsojaa, nyt se ylittyi reilusti. Kyseessä on luonnollisesti arvio, mutta sen mukaan Kaivopuiston alueelle saapui 130 000 katsojaa. Lisäksi näytös näkyi tuhansille muille koko eteläisessä Helsingissä. Samaan aikaan tapahtumasta lähetettyjä suoria nettilähetyksiä seurasi satoja tuhansia katsojia.
”Kiitokset esiintyjille, yhteistyökumppaneille, vapaaehtoisille ja ennen kaikkea upealle yleisöllemme”.
Aurinkoinen ja kohtuullisen lämmin sää sai ihmiset viihtymään rannoilla ja puistoissa. Liikkeellä oli paljon lapsiperheitä ja tapahtuma sujui kaikin puolin leppoisasti. Poliisin mukaan kaikki sujui mallikkaasti ilman suurempia järjestyshäiriöitä.
Ilmailumuseo muutti nykyiselle paikalleen vuonna 1981. Sittemmin tiloja on laajennettu useaan otteeseen. Nykyiset päänäyttelyhallit ovat lämmittämättömät, joka tekee olosuhteista epäsuotuisat niin museoesineille kuin näyttelyvieraillekin. Alunperinkin edullisesti ja osin talkootyönä rakennettujen tilojen ikääntyminen aiheuttaa jatkuvasti lisää ongelmia museon toiminnalle.
SIM2020 (Suomen Ilmailumuseo 2020) uudistushankkeen tavoitteena on uuden museon rakentaminen ja uuden ilmailun kansallisen kokoelmakeskuksen perustaminen. Uusi Ilmailumuseo varmistaisi yhteisten ilmailumuistojen säilyttämisen ja välittämisen tuleville sukupolville. Hankkeelle pyritään saamaan kokoon rahoitusta niin julkiselta, kuin yksityiseltäkin puolelta. Yksi merkittävä etappi hankkeessa oli näkyvyyden saaminen Kaivopuiston lentonäytöksellä- SIM2020-hanke on mukana myös Opetus- ja Kulttuuriministeriön investointiohjelmassa. MH Lue myös:
|
|||