Lapin tilauslentoliikenne jatkuu vilkkaana

Lappi_maisema_1Talvisesonki Lapin matkailussa on alkanut ja tilauslentoja odotetaan saapuvan joulukuussa lähes 360 konetta. Lentoasemia operoivan Finavia Oyj:n ennakkotietojen mukaan joulusesongin tilauslentojen määrä Lappiin pysyttelee marraskuun ennusteen mukaan samalla tasolla kuin viime vuonna eikä Lapin vetovoima ole hiipunut.

Matkanjärjestäjien varauksiin perustuvan ennusteen mukaan joulun vilkkaimpia lentoasemia ovat Kittilä (138) ja Rovaniemi (100). Enontekiölle ja Ivaloon tulee molempiin reilut 50 tilauslentoa. Lapin lentoasemilla tilauslentomäärät pysyttelevät viime vuoden tasolla. Kuusamon tilauslentomäärä on kuitenkin hieman supistunut. Tänä jouluna Kuusamoon tulee yhteensä noin 7 tilauslentoa.

Eniten tilauslentoja Lappiin saapuu Iso-Britanniasta. Esimerkiksi Rovaniemelle saapuvista joululennoista noin 90 % saapuu Iso-Britanniasta. Venäjältä saapuvien tilauslentojen määrä on odotetusti vähentynyt edellistalvesta. Tilauslentoja pohjoisimman Lapin keväthangille lennetään huhtikuun loppuun saakka erityisesti Ranskasta ja Hollannista.

KTT_apron_1Finavia saa lentoasemapalveluiden tarjoajana tiedot tilauslennoista aiempaa myöhemmin. Tämä on seurausta siitä, että matkoja varataan matkanjärjestäjiltä entistä myöhemmin ja lähempänä matkan toteutumishetkeä.

”Olemme tiivistäneet yhteistyötä Lapin matkailuelinkeinon kanssa. Haluamme olla omalta osaltamme aktiivisesti mukana Lapin markkinoinnissa, jotta saisimme kasvatettua pohjoiseen suuntautuvan lentomatkustuksen määrää. Lappiin tulevien suorien kansainvälisten lentojen lisäksi olisi tärkeää saada yhä useampi Helsinki-Vantaalla konetta vaihtava ulkomaalainen poikkeamaan Lapin ja muun Suomen matkailukohteissa", toteaa Finavian lentoasemaverkostosta ja markkinoinnista vastaava johtaja Joni Sundelin.

Lappi on matkailutuotteena erittäin vetovoimainen, joten matkailun kasvattamisessa on paljon potentiaalia. Kansainvälisen talouden hidas elpyminen ja venäläismatkustajien määrän vähentyminen kuitenkin vaikuttavat kysyntään, eikä kasvua tänä jouluna näyttäisi olevan tulossa” jatkaa Sundelin.

Finavian vilkkain lentoasema Lapissa on Rovaniemi, jossa on ollut tammi-lokakuussa tänä vuonna 330 000 matkustajaa. Kittilässä matkustajia on ollut tammi-lokakuussa 162 000, Ivalossa 97 000 ja Enontekiöllä 800. Kuusamossa matkustajia on lokakuun loppuun mennessä ollut 60 000.

Myös Finnair lisää lentoja Lapin kohteisiin

Finnair kertoi tammikuussa 2014 lisäävänsä merkittävästi lentoja Lappiin marraskuussa 2014 alkavan talviliikennekauden alussa. Lentoja lisätään erityisesti Kittilään, Ivaloon ja Kuusamoon. Lennot on aikataulutettu niin, että matkustajilla on sujuvat jatkoyhteydet Lapista Helsingin kautta Eurooppaan ja Aasiaan.

Lue myös: