Ilmavoimamuseon näyttelyssä esillä oleva Brewster 239 -hävittäjä lensi Suomen Ilmavoimissa jatkosodassa tunnuksella BW-372. Ilmataistelun päätteeksi hävittäjälentäjä Lauri Pekuri teki vaurioituneella koneella pakkolaskun järveen Venäjän Karjalassa kesäkuussa 1942. Ohjaaja selviytyi pakkolaskusta.
Suomeen BW-372 saatiin NMNA:sta vuonna 2007 Ilmavoimien komentajan kenraali Heikki Lyytisen pyynnöstä juhlistamaan Ilmavoimiemme 90-vuotisjuhlaa. Tuolloinen sopimus oli kolmen ja puolen vuoden mittainen. Sittemmin sopimusaikaa on jatkettu nykyisen National Naval Aviation Museumin (NNAM, entinen NMNA) kanssa. Kyseessä on museoiden välinen lainasopimus, jossa ei makseta vuokraa. "Suomen Ilmavoimat oli liikkeelle paneva voima, joka sai alunperin aikaan Yhdysvalloissa positiivisen päätöksen Brewsterin lainaamisesta. Ilmavoimien rooli oli ensiarvoisen tärkeä, kun asiasta keskusteltiin ministeriötasolla.Varsinainen lainasopimus on nykyisen NNAM:n ja Ilmavoimamuseon välinen sopimus. Myös alunperinkin kyseessä on ollut museoiden välinen sopimus", kertoo Ilmavoimamuseon johtaja Kai Mecklin Lentoposti.fi:lle. "BW-372:n laina-ajan jatkosta ei viime vuosina ole neuvoteltu, vaan NNMA on jatkanut laina-aikaa automaattisesti sopimuksen umpeutuessa. Toivottavasti näin käy jatkossakin", jatkaa Mecklin. Tikkakosken Ilmavoimamuseossa esillä oleva koneyksilö on maailman viimeinen Brewster 239 -hävittäjä. Sen konservointityö on tehty Suomessa ja kone on nykyisin siinä kunnossa, kuin missä se oli järvestä nostettuna noin 22 vuotta sitten. Työ on saatettu loppuun National Museum of Naval Aviationin hyväksymän suunnitelman mukaan. Erityispiirteenä ilmavoimamuseo painottaa vasemman korkeusvakaajan konservointia alkuperäinen siivekekangas säilyttäen. "NNMA ei kuitenkaan ole luovuttamassa Bresteria pois kokoelmistaan, mikä on ymmärrettävää. Myös meillä Ilmavoimamuseolla sekä Sotamuseolla on koneita, joita on sijoitettu ja lainattu mm. Tuuloseen (DC-2, Hanssin Jukka), Kauhavalle (Pyry, PY-1 ja Stieglitz, SZ-25) ja Puolaan Krakovaan (CR.714, CA-556). Kyseiset koneet kuitenkin pysyvät suomalaisessa omistuksessa. Samoin NNAM haluaa pitää BW:n jatkossakin omilla listoillaan", täsmentää Mecklin lentokoneiden lainaamishankkeita.
Hävittäjätyyppi poistettiin ilmavoimiemme käytöstä vuonna 1948. MH Lue myös:
|
|||