MH370:n etsinnät käynnistyvät uudelleen - sopimusta Ocean Infinityn kanssa viimeistellään

Malaysia Airlinesin 777Malesian liikenneministeri Anthony Loke kertoi Ocean Infinityn valmistelevan kalustoaan käynnistääkseen uudelleen 11 vuotta sitten maaliskuussa 2014 kadonneen Malaysia Airlinesin Boeing 777-200ER -koneen etsinnät. Varsinaista sopimusta mysteerilennon MH370 jäänteiden etsimiseksi viimeistellään parhaillaan osapuolten välillä.

Malesian liikenneministeri vahvisti Kuala Lumpurissa järjestetyssä mediatilaisuudessa 25. helmikuuta 2025 Ocean Infinityn aloittaneen valmistelut etsintöjen käynnistämiseksi.

MH370_2025_1Varsinaista sopimusta ei ole vielä solmittu, mutta sen odotetaan toteutuvan lähiaikoina. Sopimus on aiemman kaltainen eli ilman tulosta kustannukset jäävät etsijälle. Tuloksellisesta etsinnästä Ocean Infinity saisi noin 70 miljoonan Yhdysvaltain dollarin palkkion. Etsintäsopimuksen pituus olisi 18 kuukautta.

Suunnitelmissa on käynnistää etsinnät 15 000 neliökilometrin kokoisella alueella Australian länsipuolella. Aluevalinta perustuu viimeisimpiin arvioihin aiemmasta tietomäärästä.

Ocean Infinityn Singaporen lipun alla purjehtiva Armada 78 06 -alus on Marine Traffic -palvelun mukaan eteläisellä Intian valtamerellä ja toiminut uudella etsintäalueella.

MH370_2025_2Eteläiselle Intian valtamerelle 8. maaliskuuta 2014 kadonnut Malaysia Airlinesin 777-200ER -kone (9M-MRO) vei mukanaan 227 matkustajaa ja 12 miehistön jäsentä.

Ensimmäisen kerran lennon MH370:n etsinnät lopetettiin tammikuussa 2017. Tuolloin oli haravoitu noin 2,5 vuoden aikana tuloksetta 120 000 neliökilometriä merenpohjaa.

Ocean Infinity jatkoi etsintöjä omalla kustannuksellaan alkuvuodesta 2018. Tämän jälkimmäisen etsinnän aikana kartoitettiin 112 000 neliökilometriä merenpohjaa. Etsinnät lopetettiin tuloksetta toukokuussa 2018.

Australian koordinoimien etsintätoimien aikana lentoetsintöjä suoritettiin kaikkiaan noin kolmen miljoonan neliökilometrin kokoisella alueella.

Nyt etsintöjä mahdollisesti uudelleenaloittava Ocean Infinity avasi helmikuussa 2022 uuden toimipisteen Australian länsirannikolle.

Lue myös: