Mika Stirkkinen Finnairin uudeksi talousjohtajaksi - Vähähyyppä jättää yhtiön

IMG-20181025-WA0008 Finnairin talousjohtaja Pekka Vähähyyppä jättää yhtiön 1. heinäkuuta. Uudeksi talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on 1.7. alkaen nimitetty tällä hetkellä Finnairin hinnoittelusta ja tuottojen optimoinnista vastaava johtaja KTM Mika Stirkkinen, 51. Finnair-urallaan hän on toiminut väliaikaisena talousjohtajana, väliaikaisena kaupallisena johtajana sekä 12 vuotta rahoitusjohtajana.

F_Manner_parveke_2

”Haluan esittää lämpimät kiitokset Pekalle siitä hyvästä työstä, jota hän tiimeineen on tehnyt Finnairin muutoksessa ja taloushallinnon kehittämisessä viime vuosina. Toivotan hänelle menestystä häneen uuteen elämänvaiheeseensa. On hienoa, että hän on suostunut toimimaan Norran hallituksessa yhtenä Finnairin edustajana”, toteaa Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner.

”Samalla toivotan tervetulleeksi johtoryhmäämme Mika Stirkkisen. Mika on aiemmissa tehtävissään osoittanut kykynsä vaativiin tehtäviin, ja hänellä on aiempaa kokemusta työskentelystä johtoryhmässämme, sanoo Manner.

”Jätän nyt Finnairin ja jatkan matkaani eteenpäin. Olemme tiimini kanssa rakentaneet Finnairiin tehokkaan taloushallinnon organisaation ja prosessit, jotka ovat tukeneet Finnairin viimevuosien hyvää tuloskehitystä ja luoneet perustaa tulevalle.  Tästä seuraajani on hyvä jatkaa. Toivon hänelle sekä Finnairille mitä parhainta menestystä”, kommentoi Vähähyyppä.

”Palaan nyt erinomaiseen taloustiimiin sen vetäjäksi. Olen kiitollinen, että minulle tarjoutui mahdollisuus työskennellä kaupallisen yksikön ammattilaisten kanssa. Kokemus liiketoiminnasta on kullanarvoista, sillä uskon että tiivis yhteistyö eri yksiköidemme kanssa on tarpeen, kun Pekan erinomaisen pohjatyön perustalta kehitämme jatkossakin Finnairia strategiamme edellyttämällä tavalla", kommentoi Finnairin uusi talousjohtaja Mika Stirkkinen.

Lue myös: