Ministeri Berner: Suomen lentoliikenteen kilpailukyky turvattava tulevaisuudessakin

PK_Anne_Berner(päivittynyt 11.10) Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on kutsunut sidosryhmiä keskustelemaan Suomen lentoliikenteen tulevaisuuden näkymistä. Tavoitteena on varmistaa Suomen kilpailukyky lentoliikenteessä myös tulevaisuudessa.

Keskusteluun osallistuu lentoliikennealan lisäksi mm. joukkoliikenteen, älyliikenteen ja maakuntien johtoa ja asiantuntijoita.

"Pidän tärkeänä, että Suomi pyrkii myös lentoliikenteessä edistämään uudenlaista liiketoimintaa, innovaatioita ja automatisaatiota. Meillä on vahvuutena myös Suomen huippusijainti ja tavoitteenamme tulisi jatkossakin olla kansainvälisesti kilpailukykyinen risteyspaikka", sanoo ministeri Berner.

Ministeri Berner muistuttaa, että lentoliikenne on merkittävässä asemassa myös kasvihuonekaasupäästöjen maailmanlaajuisessa vähentämisessä.

"Kaikkien sektoreiden on tehtävä osuutensa ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Viime viikolla tehtiin historiallinen päätös kun ICAO:n yleiskokouksessa sovittiin kansainvälisen lentoliikenteen päästöjen hyvitysjärjestelmästä", toteaa Berner.

Keskustelu lentoliikenteen tulevaisuudesta liittyy myös liikennekaaren valmisteluun. Lentoliikenteen markkinoita koskevat säännökset kootaan liikennekaareen toisessa vaiheessa, jonka valmistelu on alkanut.

Keskustelutilaisuus pidettiin keskiviikkona 12. lokakuuta. Siihen osallistui tiivis joukko eri toimijoita. Kokoontumisen aikana keskusteltiin erityisesti matkaketjuista ja palveluista.

"Keskustelutilaisuudessa kartoitettiin regulaation muutostarpeita liiketoiminnan kehittämisen ja uuden teknologian hyödyntämiseksi", avaa LVM:n yksikön johtaja Laura Eiro tilaisuuden sisältöä Lentoposti.fi:lle.

Keskustelutilaisuudessa oli paikalla Finnairin, Go Aviationin, TEM:n, Osuuspankki OP-Pohjolan, Finavian ja Onnibussin edustajia. Heidän lisäkseen tilaisuuteen osallistuivat Juhani Pakari, RPAS Finlandin Juhani Kangasniemi, Smart & Clean -säätiön Tiina Kähö, kansanedustaja Markus Lohi ja Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin Pekka Henttu.

"Jatkossa aiheesta keskustellaan laajemmalla osallistujajoukolla kuunnellen eri toimijoiden näkemyksiä ja tarpeita. Alustavasti tarkoitus on edetä hankkeen kanssa eduskuntaan keväällä 2017. Ennen sitä hanke käy lausuntokierroksella", jatkaa LVM:n Eiro.

Liikennekaaren toisessa vaiheessa kootaan yhteen lento-, meri- ja raideliikenteen markkinoita ja kuljetuspalveluja koskevat säädökset. Tarkoituksena on, että nämä säädökset muodostavat johdonmukaisen kokonaisuuden ensimmäisessä vaiheessa liikennekaareen sisällytettyjen tieliikennettä koskevien säädösten kanssa.

Kokonaisuudessaan kolmivaiheinen liikennekaari valmistellaan avoimesti ja vuorovaikutuksessa sidosryhmien kanssa.

Päivitys klo 11.10: Lisätty LVM:n yksikön johtaja Laura Eiron kommentit sekä tarkennettu tilaisuuteen osallistujat.

Lue myös: