MLY huomautti apulaiskaupunginjohtaja Sinnemäelle Malmilla olevan vielä monenlaista toimintaa

Malmin-lentoasema-ilmasta_4Malmin lentoaseman ystävät ry julkaisi apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäelle suunnatun avoimen kirjeen Malmin lentoaseman tilanteesta ja siellä edelleen toimivista yrityksistä. Apulaiskaupunginjohtaja oli todennut Twitterissä, että Malmilla olisi jäljellä enää harrastuslentotoimintaa.

Helsinki-Malmi muuttui vuodenvaihteessa valvomattomaksi lentopaikaksi, jota vetää Malmin lentokenttäyhdistys. Lennonvarmistuspalveluja tarjoava Finavia poistui lentokentältä myös 31.12.2016.

HF_Finavia_pois_opaste_1Malmilta on poistunut alkuvuodesta 2017 myös kaksi isompaa toimijaa. Patria Pilot Training muutti Tampere-Pirkkalan lentoasemalla väliaikaisiin tiloihin ja Rajavartiolaitoksen Vartiolentolaivue siirtyi maaliskuun alussa Helsinki-Vantaalle uuteen tukikohtaan.

Edellisten toimijoiden lisäksi Malmin lentopaikalla ovat jatkaneet edelleen muut lentokoulut, huolto-organisaatiot, järjestöt ja Suomen Ilmailuliitto.

Yhdessä ne toteavat kirjeessään, että huhut heidän kuolemastaat ovat vahvasti liioiteltuja. Apulaiskaupunginjohtaja toivotetaan myös tervetulleeksi Malmin lentoasemalle tutustumaan toimijoihin.

Anni Sinnemäen Twitter-viesti, joka johti avoimen kirjeen julkaisuun:

https://twitter.com/AnniSinnemaki/status/843829834623188992?mc_cid=2e98ddd8e4&mc_eid=9f340a1446

 

MLY:n julkaisema avoin kirje

AVOIN KIRJE APULAISKAUPUNGINJOHTAJA ANNI SINNEMÄELLE  21.03.2017
 
Arvoisa Anni Sinnemäki,

Julkaisitte 20.3.2017 Twitterissä tiedon, että Helsinki-Malmin lentoasemalta ovat viranomaistoiminnot ja koulutus siirtyneet pois ja vain harrastustoiminta olisi jäljellä, 

Me allekirjoittaneet ja alla listatut yritykset ja yhdistykset toimimme edelleen Helsinki-Malmin lentoasemalla ilmailualan tehtävissä.

Toimialojamme ovat mm. lentokoulutus yksi- ja monimoottoristen lentokoneiden yksityislentäjiksi, ammattilentäjiksi lentoyhtiöille tai lentotyöhön, helikopterilentäjiksi, laskuvarjohyppääjiksi, vesilentäjiksi, suksilentäjiksi, pelastuslentäjiksi (SAR, Search And Rescue) sekä lähetyslentäjiksi eri maanosiin, laajaan avustuslentotoimintaa nyli 30 kehitysmaassa.

Vuokraamme lentokoneita ja helikoptereita yrityksille ja yksityislentäjille sekä teemme tilauslentotyötä, mm. viranomaisen tilauksesta etsintä- ja valvontalentoja. Rakennamme hienoteknisiä, ainutlaatuisia ilmailukelloja ja otamme ilmavalokuvia.

Teemme lentokonehuoltoja, ilmailuelektroniikkahuoltoja ja helikopterihuoltoja. Myymme lentokonepolttoaineita ja tarjoamme yleisölle näköalalennätyksiä ja laskuvarjohyppytoimintaa.

Malmia käytetään edelleen viranomaisten yhteistoimintaharjoituksiin. Puolustusvoimien ja Rajavartioston helikoptereita on useasti tänä vuonna nähty harjoittelemassa Malmilla, niin kiitotiellä kun viereisilläkin alueilla. Armeijan kulkuneuvoja on kenttäalueella toistuvasti.

Kaiken tämän lisäksi, monet muut yrittäjät käyttävät palveluitamme oman työnsä tekemiseen.

Toivottavasti tulette Helsinki-Malmin lentoasemalle tutustumaan toimintaamme.

Huhut kuolemastamme ovat vahvasti liioiteltuja.

Helsingissä 21.03.2017

Aeropole Oy, Mikko Riepula
Aviastar Helsinki Oy, Pasi Siimes
BF-Lento Oy, Mark Baker
DC-yhdistys ry, Petri Petäys
De Motu Pilot Instruments Oy, Valdemar Hirvelä
GoodFlight Oy, Jaakko Laukkanen                 
Helitech Oy, Seppo Lehtovuori
HF Helicopters Oy, Mika Mononen                
Lentopelastusseura ry, Janne Vainio
Nordic Avia Oy, Juha Volotinen
Suomen Ilmailuliitto ry, Timo Latikka            
Suomen Lähetyslentäjät ry, (MAF Suomi) Janne Ropponen