Ruotsalainen Nextjet jatkaa edelleen lentoja syyskuussa avatulla Västerås-Helsinki -reitillä. Yhtiö vahvistaa monissa yhteyksissä jo kuopatun reitin jatkuvan suunnitellusti. Yhteistyössä Finnairin kanssa operoitavien lentojen matkustajamäärät ovat kuitenkin jääneet hieman tavoitelluista lukemista. Västeråsin lentokentältä syyskuun puolivälissä avattu reitti on solmittu kaksivuotiseksi tarjouskilpailun perusteella. Sopimuskauden arvioidaan edelleen muodostuvan positiiviseksi lentoaseman tarjontaa ajatelleen. Nextjet vahvistaa, että se ei ole lopettamassa reittiä, jota markkinoidaan yhdessä Finnairin kanssa. Ensimmäisen neljän viikon aikana lennoilla on ollut noin 1000 matkustajaa, joka on vain hieman alle odotetun 1200 matkustajan. Operaattorin mukaan uuden reitin varaukset lähitulevaisuudessa näyttävät hyviltä, joiden valossa reittiä ollaan edelleen jatkamassa. 21. marraskuuta lähtien luvassa on kuitenkin vain yksi päivittäinen edestakainen lento. Nextjet operoi reittiä alunperin ilmoitetun 68-paikkaisen British Aerospace ATP (Advanced Turbo-Prop) -potkuriturbiinikoneen sijaan pienemmällä Saab 340 -koneella. "Olemme tyytyväisiä varaustilanteeseen ja tiedämme, että kestää aikaansa ennenkuin matkustajat muuttavat matkustustottumuksiaan. Olemme saaneet reitillä lentäneiltä paljon positiivista palautetta", sanoo Nextejin johtaja Magnus Ivarsson Nextjet ja Finnair näkevät liikematkailun Aasiaan, Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan sekä paikallismatkailun olevan kasvussa. "Alueen toimijat ja asukkaat käyttävät yhteyttä sen verran, että se turvaa lennot pitkällä aikavälilä", jatkaa Ivarsson. Nextjet on yksi Ruotsin suurimmista alueellisista lentoyhtiöistä. Se lentää 14 Saab 340- ja Bae ATP -koneen laivastolla. Lue myös:
|
|||