Normiviikko USA:n turvatarkastuksissa: 32 asetta, yhdeksän lamautinta ja kaksi kranaattijäljitelmää

security1_tsaYhdysvaltain lentoliikenteen turvatarkastuksista vastaava Transportation Security Administration (TSA) on bloginsa mukaan viimeksi kuluneen viikon aikana takavarikoinut valvomillaan lentokentillä 32 asetta (niistä ladattuja 29), yhdeksän sähköistä lamautinta ja kaksi aidon näköistä käsikranaattijäljitelmää. Kuulostaako paljolta? Valitettavasti kyseessä oli normaali viikko maan lentoliikenteessä.

Aseiden kanssa liikkeellä eivät useimmissa tapauksissa olleet terroristit, konekaappaajat tai muut rikolliset, vaan hajamieliset kansalaiset. Yhdysvalloissa joissain osavaltioissa on laillista kantaa asetta. Tätä myös hyödynnetään. Niinpä ihmisillä voi siis olla aina mukanaan käsiase, tietysti ladattuna.

Kun lähdetään lentomatkalle, turvatarkastuksessa löytyvä ase on usein yksinkertaisesti unohtunut laukkuun tai jopa kantokoteloon. Joskus yritetään välttää aseen ilmoittamista lentoyhtiölle kuljetusta varten. Pahoja aikomuksia takana on harvoin.

Joka tapauksessa pelkästään aseiden kanssa koneeseen yritetään viikoittain kymmeniä kertoja, muista kielletyistä esineistä puhumattakaan. Turvatarkastuspisteissä eteen tulee tietysti stoppi. TSA:n henkilöstö poimii aseet ja astalot pois matkustajilta, jotka luonnollisesti joutuvat hankaluuksiin yrittäessään kuljettaa niitä koneisiin.

Kiusallisen tilanteen, seuraavien viivästysten ja muun riesan lisäksi lentomatkustajalle voi olla  luvassa jopa 7 500 dollarin sakot. Näin, vaikka kyse olisi silkasta muistamattomuudesta. Lisäksi nämä unohdukset tuottavat runsaasti turhaa työtä viranomaisille.

Jotta näitä tapauksia voitaisiin vähentää, The TSA Blog (linkki jutun lopussa) kertookin lähes viikoittain siitä, mitä kiellettyä turvatarkastuksissa on äskettäin löytynyt. Näin pyritään kertomaan matkustajille, mitä ei todellakaan kannata ottaa mukaan lentokoneeseen.

Blogin tuoreimman katsauksen mukaan pelkästään viikon 30. maaliskuuta - 4. huhtikuuta aikana Yhdysvalloissa yritettiin viedä turvatarkastusten läpi 32 asetta. Niistä 29:n lippaassa oli patruunoita ja kahdeksassa jopa laukaisuvalmiiksi piippuun viritettynä.

Yhdeksällä koneeseen yrittävällä oli mukanaan sähköinen lamautin (ns. Stun Gun). Löytyipä Anchoragessa Alaskassa matkatavaroista mustaa ruutia ja tulilankaa.

Lisäksi turvatarkastajat löysivät runsaasti aseita ja räjähteitä muistuttavia osia, laitteita ja esineitä, kuten koristeiksi tarkoitettuja käsikranaattijäljitelmiä. TSA muistuttaa, että mikäli esine edes muistuttaa asetta tai räjähdettä, sen kuljetus on kielletty.

security3_tsaEksoottisin tapaus viime viikolla oli koriste-esineeksi tarkoitettu aaltokoje, jonka kallistelevassa rasiassa oleva sinertävä geelimäinen neste aaltoilee. Laitteen jalustan ohella paketissa oli kello.

Kokonaisuus muuntajineen oli kääritty sanomalehteen ja teipattu tiukasti kasaan (kuvassa). Käsimatkatavarassa kulkenut paketti tietenkin näytti Detroitin lentoaseman läpivalaisussa geeleineen, sähkökomponentteineen ja johtoineen erehdyttävästi räjähteeltä.

Seurauksena oli terminaalin evakuointi ja pommiryhmän kutsuminen paikalle. Ennen kuin sinänsä vaaraton paketti saatiin osoitettua sellaiseksi, kului lähes kaksi tuntia. Kuusitoista lentoa myöhästyi yhteensä 23 tuntia. Yhden matkustajan ajattelematon pakkausmenetelmä vaikutti kaikkiaan 2071 ihmisen matkoihin.

TSA kehottaakin aina lennettäessä tarkkaavaisuuteen matkatavaroiden ja matkustajan mukana kulkevan tavaran suhteen. Kannattaa miettiä, miltä tavara kenties näyttää läpivalaisussa. Aseitakin voi lennoilla kuljettaa, mutta vain ruumaan menevissä matkatavaroissa ja lentoyhtiölle etukäteen ilmoittaen tarkkoja erityismääräyksiä noudattaen.

Viranomainen muistuttaa blogissaan myös siitä, että lentokentillä eikä etenkään turvatarkastuspisteissä kannata heittää "humoristisia" kommentteja. Niihin suhtaudutaan Yhdysvalloissa aina täydellä vakavuudella ja luvassa on vähintäänkin viivästyksiä matkantekoon.

TSA kertoo tuoreimmassa blogissaan viimeksi kuluneen viikon ajalta kolme lentoasemalle varsin epäsopivaa kommenttia:

Turvatarkastajan kysyessä Madisonissa matkustajalta onko laukussa teräviä esineitä, hän vastasi: "Jep, kranaatteja, eikun vitsi vitsi".

Orlandossa lähtöselvitysvirkailija kertoi matkustajalle, että tämän laukku painaa liikaa. Hän vastasi: "Ja sen takia koneenne räjähtää".

Turvatarkastajan käydessä läpi matkustajan tavaroita Minneapolisissa tämä kommentoi: "Ole varovainen laukkuni kanssa, se voi räjähtää".

 

TSA on listannut 30. maaliskuuta - 4. huhtikuuta Yhdysvaltain lentoasemilla takavarikoidut aseet, useimmat niistä olivat ladattuja (klikkaa suuremmaksi).

security2_tsa

 Lähde: The TSA Blog

TSA:n kiellettyjen esineiden lista (englanniksi)