Norwegianin lentäjälakko päättyi

Norwegian_LDGNorwegianin Skandinavian maissa operoivan Norwegian Air Norwayn (NAN) lentäjien lakko on ohi. Kaikkiaan 11 päivää kestänyt lakko vaikutti noin 200 000 matkustajan suunnitelmiin. Norwegian käynnistelee lentoja keskiviikkona 11. maaliskuuta mutta osa normaaleista aikataulunmukaisista lennoista jää vielä lentämättä.

"Norwegian on venynyt pitkälle päästäkseen sopimukseen ja saadakseen 11 päivää jatkuneen kiistan päätökseen. – Olen suunnattoman helpottunut, että lentäjälakko on nyt ohi ja asiakkaamme voivat taas olla varmoja siitä, että lentomme jatkuvat pian normaalisti. Olen todella pahoillani hankaluuksista, joita asiakkaillemme on aiheutunut lentäjälakosta", sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos.

Norwegian kertoo sille olleen tärkeää päästä sopimukseen, joka antaa yhtiön hallitukselle ja johdolle vallan jatkaa nykyaikaisen konsernirakenteen rakentamista siten, että se on kansainvälisesti kilpailukykyinen. Keskeistä neuvotteluissa oli yhtiön mukaan myös se, ettei Norwegianin oikeudesta hallita ja sopeuttaa yhtiötä jatkuvassa muutoksessa olevaan toimintaympäristöön luovuta.

Norwegian on työehtosopimuksella ottanut käyttöön maksuperusteisen eläkkeen (innskuddspensjon) lentäjille, alennetun Loss of Licence (LOL) -vakuutuksen sekä lisännyt työajan joustoja.

Skandinaviassa olevat lentäjät ovat saaneet uuden työehtosopimuksen, jonka ehdot ovat työnantajan mukaan yhdet alan parhaimmista. Sopimus on solmittu lentäjäyhtiöiden kanssa, jonka palveluksessa lentäjät ovat.

Norwegian-konserni on sen lisäksi antanut erityisen työllistämistakuun kaikille Skandinaviassa palkattuna oleville lentäjille. Takuu on ainutlaatuinen Skandinaviassa ja erityisesti alalla, joka on kovassa kilpailutilanteessa, kuten ilmailuala. Takuu on voimassa lokakuuhun 2017 saakka.

"Olen suunnattoman helpottunut, että lentäjälakko on nyt ohi ja asiakkaamme voivat taas olla varmoja siitä, että lentomme jatkuvat pian normaalisti. Yhtiölle on aiheutunut lakosta suuria kustannuksia, sanoo Norwegianin toimitusjohtaja Björn Kjos.

"Tämä on ollut hyvin vaativaa aikaa sekä asiakkaillemme että monille työntekijöillemme, jotka ovat tehneet töitä ympäri vuorokauden huolehtiakseen asiakkaistamme parhaalla mahdollisella tavalla. Olen myös erittäin kiitollinen kärsivällisyydestä ja tuesta, jota olemme saaneet yleisöltä", päättää Kjos.

Liikenteen palautuminen normaaliksi vie jonkin aikaa, koska lentokalusto ja henkilöstö eivät ole vielä valmiina keskiviikkoisille lennoille.