Norwegianin tuotanto ja täyttöaste kasvoivat - tulos voitollinen

Norwegian_Dreamliner_GatwickNorwegian teki vuoden 2014 toisella neljänneksellä 128 miljoonan Norjan kruunun nettotuloksen. Neljännekselle ominaista olivat voimakas kasvu ja ennätyksellinen täyttöaste joihin vaikuttivat myös kertaluontoiset erät, heikko kruunu ja korkea öljyn hinta. Yhtiön mukaan ammattiliitto Paratin lakko vei tuloksesta 100 miljoonaa kruunua. Koko vuoden tulos on kuitenkin reilusti tappiolla.

Toisen neljänneksen aikana lukuihin vaikutti myös Norwegian strategia, jonka myötä jokainen paikka koneessa pyrittiin täyttämään. Huolimatta kaukoliikenteen käynnistämisen korkeista kustannuksisa ja heikosta valuutasta yhtiön yksikkökustannukset laskivat kahdella prosentilla parantaen kilpailukykyä entisestään. Toisen neljänneksen tulos oli kuitenkin 35 prosenttia edellisvuotta heikompi.

Norwegianin liikevaihto viiden miljardin Norjan kruunun liikevaihto toisella neljänneksellä oli 26 prosenttia edellisvuotta parempi. Tulos ennen veroja (EBT) oli tappiolla 137 miljoonaa kruunun verran. Koko vuoden osalta (EBT) tappiota on tähän mennessä noin 950 miljoonaa Norjan kruunua.

Toisen neljänneksen aikana yhtiö kuljetti 6,4 miljoonaa matkustajaa eli kasvua edellisvuoteen oli16 prosenttia. Samaan aikaan liikenne myydyillä henkilökilometreillä (RPK) kasvoi huomattavat 46 prosenttia.

"Tärkein todiste matkustajatyytyväisyydestä on se, että yhä useampi valitsee Norwegianin", päätti kommenttiin Skytrax-menestyksestä Bjørn Kjos.

Norwegian_737_sunsetNorwegian nosti 41 prosentilla tarjottujen  henkilökilometrien määrää (ASK). Uusilla markkinoilla kasvu on vahvaa ja yhtiö onnistui täyttämään paikat päätyen kolmen prosentin kasvulla 80 prosentin täyttöasteeseen.

Toisen neljänneksen lopussa Norwegianin laivastossa oli 96 lentokonetta huomioimatta wetlease-kalustoa. Liikenteen kasvaessa yhtiön polttoaineen kulutus oli kasvanut vertailukaudella 39 prosenttia. Koneiden vuorokautinen käyttöaste oli 11,8 tuntia. Lähtöluotettavuus oli 99,4 prosenttia ja täsmällisyys 88 prosenttia.

Skytrax_2014_Norwegian_1"Tällä neljänneksellä näimme selkeitä tuloksia yhtiön strategiasta. Kuluneen vuoden aikana olemma aloittaneet kaukoliikenneoperaatiot sekä avanneet useita uusia liikenteen solmukohtia. Yli puolet 417 reitistämme operoidaan Norjan ulkopuolella, joka on osoitus vahvasta kasvusta", kommentoi Norwegianin toimitusjohtaja Bjørn Kjos.

"Samaan aikaan olemme onnistuneet leikkaamaan kustannuksia ja olemaan erityisesti kilpailukykyinen maailmanlaajuisella ilmailualalla."

"OIemme kokeneet myös merkittäviä kertaluontoisia kustannuksia. Wetlease operaatiot ja työntekijäliitto Parat:n lakko vaikuttivat tulokseemme merkittävästi. Kilpailupainetta on erityisesti Skandinavian markkinoilla."

Lue myös: