Lufthansa haki pitkään jatkuneeseen lentäjäkiistaansa apua oikeusteitse. Hessenin työtuomioistuin antoi lakkoilun lopettavan päätöksensä 9. syyskuuta. Päätös on voimassa heti ja Lufthansan lentojen odotetaan palaavan normaaleiksi nopealla aikataululla. Viedessään asian oikeuteen työnantaja peräänkuulutti myös lentäjien vastuuta. Yhtiön mukaan kuluvan vuoden lakkosuunnitelmat olisivat maksaneet sille yli 100 000 euroa per lentäjä. Kaikkiaan kiista on jatkunut noin kaksi vuotta. Lentäjät ovat lakkoilleet vuoropäivin lähi- ja kaukoliikenteessä sotkien Lufthansan liikenteen erittäin pahasti. Lakkoilut ovat maksaneet Lufthansalle jo yli 100 miljoonaa euroa tulosheikennyksinä. Lufthansan mukaan oikeus katsoi lentäjäliitto Vereiningun Cockpitin toimet todistettavasti lainvastaisiksi. Lentäjäliitto pyrki lakoillaan puolustamaan neuvottelemiaan vairhaiseläke-etuja. Kiistassa on kyse myös Lufthansan Wings-konseptista, jonka avulla rakennetaan uutta halvemman kustannustason lentoyhtiötä lähi- ja kaukoliikenteeseen. Konseptin mukaisesti rakennettava Eurowings on kovassa kasvussa. Lufthansa ei aio palkata nykysopimusella uusia lentäjiä emoyhtiöön, Lufthansa Cargoon eikä Germanwingsiin. Sen mukaan ehdot tulevat vähentämään laivastomääriä näissä yhtiöissä. Nykyisten lentäjien edut aiotaan jäädyttää olemassaolevalle tasolle. Lufthansa kertoo tiedotteessaan olevansa valmis palaamaan neuvottelupöytään välittömästi rakentaakseen uutta työehtosopimusta lentäjäliiton kanssa. "Päämäärämme on edelleen löytää ratkaisu työehtosopimusasioissa yhdessä Vereinigung Cockpitin kanssa neuvottelupöydässä", vahvistaa Lufthansan HR asioista vastaava johtaja Bettina Volkens. Lue myös:
|
|||