Patria mukaan EDIDP-ohjelmaan kehittämään meri- ja ilmavalvontakyvyä tarjoavia passiivisensoreita

Patria_ARISEPatria on osallisena kolmen pohjoiseurooppalaisen valtion PADIC-yhteishankkeessa (Passive Acquisition by Digital Convergence) , jonka EU on valinnut osana EDIDP-ohjelmaa (European Defence Industrial Development Programme) kehittämään meri- ja ilmavalvontakykyjä. Jäsenvaltiot ovat Ruotsi, Suomi ja Viro. Kaikki maat ovat allekirjoittaneet hankkeen aiesopimuksen ja kyseistä  teollisuuden konsortiota johtaa Saab. Muut osapuolet ovat suomalainen Patria sekä virolaiset CAFA Tech ja Rantelon.

EDIDP on puolustusteollisuuden kehitysohjelma, jonka tarkoituksena on tukea Euroopan Unionin puolustusteollisuuden kilpailukykyä ja innovaatiokapasiteettia. EDIDP on ensimmäinen EU:n rahoittama ohjelma, joka on suunnattu puolustusvalmiuksien kehittämiseen. Koko ohjelman kattavat rahoituspuitteet ovat noin 500 miljoonaa euroa. Valinta EDIDP-ohjelmaan tehtiin kesäkuussa 2021, ja hankkeen varsinainen aloitus tapahtuu syksyllä 2021. PADIC-hanke kestää kolme vuotta.

Patria_MUSCL PADIC-hanke tutkii, kehittää prototyypin ja testaa passiivisiin sensoreihin pohjautuvaa verkottuvaa rannikkotutka-järjestelmää uudentyyppisiä uhkia vastaan.

Projekti hyödyntää edullisia ja kaupallisesti saatavilla olevia passiivitutkia, jotka eivät tuota radiotaajuus-emissioita rauhan aikana ja ovat suorituskykyisiä ja ylläpidettäviä häiveuhkia vastaan kriisiaikana.

Digitalisaatiolla ja ohjelmistopohjaisia sensorijärjestelmiä hyödyntämällä maksimoidaan järjestelmän suorituskyky.

"Olemme erittäin iloisia siitä, että EU luottaa ryhmämme asiantuntijuuteen, taustateknologiaamme ja osallistujavaltioiden hallintojen tukeen projektille. Näin pystymme jatkokehittämään uuden sukupolven suorituskykyä yhdessä naapureidemme ja kumppaneidemme kanssa”, sanoo Patrian Systems- liiketoiminnasta vastaava johtaja Jonas Geust.

Lue myös: