Pirkkalan halpalentoterminaalin uudistukset valmiit - luvassa sujuvampaa matkustusta

Tampere_Pirkkala_T2Finavia on saanut päätökseen Tampere-Pirkkalan lentoaseman kansainvälisen liikenteen kakkosterminaalin uudistustyöt.  Matkustajat liikkuvat jatkossa entistä sujuvammin ja viihtyisämmin. Liikenne terminaalissa käynnistyy huhtikuun puolivälissä, jolloin halpalentoyhtiöiden matkustajat palaavat T2:een.

Terminaalin uudistaminen on osa Finavian mittavaa investointiohjelmaa, jolla kehitetään keskeisiä maakuntalentoasemia.

"Tavoitteenamme on, että matkalle lähteminen ja paluu sujuvat mutkattomasti ja viihtyisästi terminaali 2:sta, jossa palvelutaso perustuu uudistustöiden jälkeenkin halpalentotoiminnan vaatimuksiin", kertoo Tampere-Pirkkalan lentoasemapäällikkö Mari Nurminen Finaviasta.

Tampere_Pirkkala_T2_matkalaukkukaruselliToimintojen parantaminen lähti matkustajien tarpeista. Viihtyvyyttä ja palveluja on parannettu mm. sujuvoittamalla toimintoja, kohentamalla yleisilmettä, sekä parantamalla kahvila- ja myymäläpalveluita.

"Terminaalin 210 neliömetrin laajennuksella on parannettu yleistä sujuvuutta monin tavoin, mm. uudistamalla sekä saapuvien matkustajien tiloja että Tullin tiloja. Saapuvien matkustajien matkatavaroita kuljettaa nyt hihnojen sijaan matkalaukkukaruselli", iloitsee Nurminen.

Infopiste on lähtö/tuloaulassa. Rajavartiolaitoksen tarkastuspisteet on uudistettu ja sijoitettu paremmin matkustajien kulkureittien varrelle.

Tampere_Pirkkala_T2_turvatarkastusYhteensä investointien arvo Tampere-Pirkkalan lentoasemalla on noin kolme miljoonaa euroa. Finavian hankkeeseen ovat osallistuneet lisäksi Tampereen kaupunki ja seutukunta.

Samanaikaisesti T2:n kehittämistöiden kanssa Finavia on toteuttanut Tampere-Pirkkalassa ympäristöparannushankkeen. Sen avulla on tehostettu jäänpoistossa käytettävän propyleeniglykolin talteenottoa ja rakennettu glykolipitoisen lumen varastointialue. Tähän Finavia on investoinut miljoona euroa.

Lentoliikenteen kehittäminen yhteispeliä

Tampere_Pirkkala_T2_karuselliaula2T2:n palveluita ja toimintoja Tampere-Pirkkalassa on uudistettu, jotta lentomatkustuksen tarpeisiin pystyttäisiin vastaamaan kilpailukykyisellä ja kustannustehokkaalla tavalla myös tulevaisuudessa.

"Finavian tavoitteena on pitää lentoasemiensa palvelut kilpailukykyisessä kunnossa ja hinnoittelu houkuttelevana lentoyhtiöille. Erinomainenkaan lentoasema ei yksin synnytä lentoliikennettä, vaan lentoyhteyksien kehitys on riippuvainen aidosta kysynnästä eli siitä, riittääkö koneisiin matkustajia. Alueellisella yhteistyöllä on kysynnän luomisessa suuri merkitys", kertoo Finavian toimitusjohtaja Kari Savolainen.

"Tampere-Pirkkalan lentoasema on uudistuksen jälkeen palvelutasoltaan erinomaisessa iskussa. Voimme palvella lentoliikennettä kahdessa terminaalissa ja luoda näin monia mahdollisuuksia liikenteen kehittämiselle. Jotta lentoaseman kapasiteetti ei jäisi vajaakäytölle, on tärkeää, että alueen kunnat ja toimijat sitoutuvat lentoliikenteen kehittämisen aitoon kysyntään perustuen."

Tampere_Pirkkala_T2_poydat"On löydettävä keinoja parantaa ja tuoda esille alueen vetovoimatekijät, jotta alueelle saadaan lisää matkustajavirtaa myös ulkomailta matkustavista turisteista ja liike-elämän edustajista", Savolainen toteaa.

Tampere-Pirkkala on matkustajamäärässä mitattuna Suomen kolmanneksi vilkkain lentoasema. Vuonna 2014 Tampere-Pirkkalan lentoasemaa käytti yhteensä 412 609 lentomatkustajaa. Matkustajamäärät ovat muutamana viime vuonna vähentyneet n. 10% vuosittain.

Finavialla on käynnissä lentoasemaverkostossaan mittava investointiohjelma vuosille 2013-2015. Suurimmat hankkeet käynnistyivät vuonna 2014 Ivalon, Turun ja Tampereen lentoasemilla. 

Vuonna 2015 verkostolentoasemilla tehdään investointeja noin 25 miljoonalla eurolla. Arvioitu työllisyysvaikutus on 350 henkilötyövuotta. Koko investointiohjelma tuo maakuntien keskeisten lentoasemien ympäristöön työtä lähes 1 700 henkilötyövuoden verran.

Lue myös: