Polttoainepulasta kärsivä Air New Zealand pyrkii vakauttamaan operaatioitaan Aucklandissa

ANZ_787Auclandissa tapahtuneen öljyputken rikkoutumisen seurauksena Uuteen-Seelantiin suuntautuvan lentoliikenteen sujumiseksi on tehty useita poikkeusratkaisuja. Air New Zealand on perunut kymmeniä lentoja ja lentää laajarunkokoneitaan tankattavaksi Wellingtoniin. Yhtiö ei usko polttoaineongelmien kuitenkaan vaikuttavan sen vuositulokseen.

 Polttoainejakelu Auclandissa on edelleen rajoitettua ja lentoyhtiöt saavat käyttöönsä vain 30 prosenttia normaalista kerosiinitarpeestaan. Päivittäin Aucklandin lentoasemalla operoidaan noin 420 lentoa.

Air New Zealand on perunut sunnuntaista lähtien jo 41 lentoa. Ne ovat pääosin koskeneet lentoja kotimaassa mutta peruttujen joukossa on myös lentoja Tasmaniaan ja Australiaan. Kaukolennoilla tehdään ylimääräisiä tankkausvälilaskuja.

Polttoainepula on vaikuttanut jo tuhansien matkustajien suunnitelmiin. Lentojen peruuntumisten seurauksena maahanjääneiden viisumeita on myös jatkettu maksutta.

Air New Zealandin henkilökunta on yhtiön mukaan ollut avuliasta ja peruttujen lentojen matkustamohenkilökunta on ollut auttamassa matksustajia Auclandissa, Wellingtonissa ja Christchurchissä. Yhtiön lentäjät ovat vapaaehtoisesti operoineet siirtolentoja laajarunkokoneilla Wellingtoniin, jossa koneet tankataan täyteen kaukolentoja varten. Lisäksi yli 120 asiakaspalvelun työntekijää on ollut auttamassa yhtiön puhelinpalvelussa.

"Henkilökuntamme on todellakin astunut esiin ja tekee parhaansa minimoidakseen häiriön vaikutukset asiakkaillemme. Tämä kertoo lentoyhtiömme hyvästä hengestä ja kiivien asenteesta", kommentoi Air New Zealandin henkilöstöjohtaja Jodie King (Kiivi nimitystä käytetään Uuden-Seelannin kansalaisista).

Uuden-Seelannin energiaministeri Judith Collinsin mukaan hallitus on perustanut työryhmän valvomaan Auclandin lentoaseman polttoainejakelun kuntoon saattamista. Mukana on edustajia mm. kaikista polttoaineyhtiöstä, Air New Zealandista, Auclandin lentoasemalta, puolustusvoimista ja liikenneministeriöstä.

Aucklandin lentoasemalla on putkirikon seurauksena laajennettu koekäytössä olevan Green X23A SMART approach -nimellä kulkevan satelliittiperusteisen lähestymismetelmän käyttöä kiitotielle 23L. Normaalin päivittäisen kymmenen lennon rajoitus on nostettu 20 lentoon. Menelmällä saavutetaan lentokenttäyhtiön mukaan 2000 kg:n polttoainesäästöt päivässä. Saman verran kuluu polttoainetta A320-koneen lennolla Aucklandista Wellingtoniin.

Lähestymismenetelmän laajempi käyttö on sallittu putkirikon korjaamiseen saakka. Rajoitettuun käyttöön on syynä lentomelu.

Öljyjalostamolla Marsden Pointissa, noin 140 kilometrin päässä Aucklandista tapahtuneen putkirikon korjaamisen odotetaan kestävän jopa kaksi viikkoa. Kyseessä on ainoa polttoainejakelun tarpeisiin oleva öljyputki Aucklandin lentokentälle.

Lue myös: