Puolustusvoimat jatkaa alkeis- ja peruslentokoulutussopimusta Patria Aviation Oy:n kanssa myös vuonna 2020. Suoritettava hankinta koskee Vinka- ja Grob -kalustolla annettavaa koulutusta ja niiden ylläpidon. Optioineen sopimus kattaa koko vuoden 2020.
Puolustusministeri Antti Kaikkonen on valtuuttanut puolustusvoimat tekemään hankinta-sopimuksen alkeis- ja peruslentokoulutuksen palvelusta Patria Aviation Oy:n kanssa. Sopimus sisältää lentokoulutuksen lisäksi koulutuksen edellyttämän kaluston ylläpidon.
Hankinta liittyy ilmapuolustuksen kehittämisohjelmaan ja lentokoulutuksen alakehittämisohjelmaan. Hankinta kohdistuu Vinka- ja Grob-kalustoon. Hankinnan kokonaisarvo on noin 6,3 miljoonaa euroa. Hankinta sisältää palvelusopimuksen ajalle 1.1.-31.8.2020 sekä option ajalle 1.9.-31.12.2020.
Ilmavoimien lentokoulutuksessa Grob -koneiden eli GO-kaluston käyttöönotto tapahtuu vuonna 2020. Ensi vuonna niiden rinnalla lennetään edelleen nykyisillä Valmet L-70 Vinka eli VN-koneilla. Ne ovat olleet Ilmavoimien koulutuspolussa jo vuodesta 1980 lähtien. Vuonna 2021 koulutusta annettaneen pelkästään GO-koneilla.
Puolustusvoimat kouluttaa lentäjiä Ilmavoimien lentoreserviupseerikurssilla. Koulutuksen läpäisevät voivat hakeutua sotilasuralla eteenpäin ilmavoimien, maavoimien ja rajavartiolaitoksen ilma-alusten ohjaajiksi. Vuonna 2019 lentoreserviupseerikurssille oli lähes 800 hakijaa.
Päivitys: korjattu oikea vuosiluku Valmet Vinka-koneiden käyttöönottoon.
Lue myös: