Rajavartiolaitos mukana iskussa kansainväliseen ihmissalakuljetusorganisaatioon

Raja_2013_2Rajavartiolaitoksen Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikkö osallistui 19. marraskuuta 2014 suureen yhteiseurooppalaiseen operaatioon, jossa iskettiin samanaikaisesti useissa Euroopan maissa toimivaan vietnamilaiseen ihmissalakuljetusorganisaatioon. Operaatio liittyy Suomessa 2013 tutkittuun törkeän laittoman maahantulon järjestämiseen.

 Operaatiossa otettiin kiinni kaikkiaan 26 epäiltyä henkilöä sekä tehtiin 21 etsintää törkeään laittoman maahantulon järjestämiseen, rahanpesuun ja väärennysrikoksiin liittyen Tsekin tasavallassa, Puolassa, Saksassa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa.

 Toimenpiteiden yhteydessä löydettiin 15 laittomasti Schengen-alueella oleskelevaa ulkomaalaista ja Iso-Britanniassa paljastettiin suuri viranomaisten arvioiden mukaan 1,56 miljoonan euron arvoinen kannabisviljelmä. Rikollisorganisaation epäillään järjestäneen kymmeniä vietnamilaisia henkilöitä laittomasti Eurooppaan huomattavia rahallisia korvauksia vastaan.
 
Euroopan unionin poliisivirasto EUROPOL ja oikeudellisen yhteistyön yksikkö EUROJUST ovat tukeneet jäsenmaiden toimivaltaisia viranomaisia operaation valmisteluissa ja sen aikana.

Rajavartiolaitos tiedotti elokuussa 2013 laittomasta maahantulosta, joka rantautui kesän aikana myös Helsinki-Vantaalle Finnairin Vietnamin reittiavauksen myötä. Rajavartiolaitos on paljasti tuolloin useita Vietnamista tulleita laittomia maahantulijoita. Suomessa tuomittiin 8 henkilöä vankeuteen.

Finnair avasi 14. kesäkuuta 2013 kolme kertaa viikossa lennettävän reitin Helsinki-Vantaalta Vietnamin Hanoihin. Reittiä lennettiin kaksi kesää ja se ei jatku enää kesäkaudella 2015.


Lue myös: